|
Toimintaa, tapahtumia, koulutuksia ja materiaaliaLKT koordinoi kehittämis- ja tutkimushankkeita, koulutusta ja seminaareja, joissa hakeudutaan erityisesti lasten, mutta myös aikuisten kokemusten äärelle. Osallistava toimintatapa, kuuntelu, vastavuoroisuus, saduttavat menetelmät ja lasten oma kulttuuri ovat keskiössä. *************************************************************** VUOSITTAIN TAPAHTUU * Valtakunnallinen seminaari kansainvälisenä sadutuksen ja sadunkerronnan päivänä 20. maaliskuuta. Aiheina ovat esimerkiksi, mitä kaikkea lapset ja nuoret ke rtovat omalla toiminnallaan ja puheillaan sekä miten tieto voidaan ottaa huomioon toiminnassa heidän kanssaan. Samalla esitellään tuoretta tutkimustietoa, uusia hankkeita, keskustellaan ja toimitaan workshopeissa. Vuoden 2007 seminaarin teema oli ”Erityisyys minussa ja meissä” ja 2006 teemana oli kansainvälisyys ja ”Lapset kertovat…” (katso Julkaisut-linkkiä vasemmalla). *Työseminaarissa kaikki verkostolaiset voivat esitellä toimintaa ja tutkimuksiaan. Vuonna 2006 järjestimme kansainvälisen yhteistyöseminaarin Tallinnan yliopiston kanssa Tallinnassa (ks. Ohjelma tästä) ja vuonna 2005 Tampereella sekä Vihdissä. * Verkostotapaamisia 4 - 6 kertaa vuodessa sekä teemaryhmien työkokouksia. * Teemaryhmien tapaamisia. * Juhlia ja retkiä 2-4 kertaa vuodessa. *Kertomuksia ja kulttuurituotteita kerätään kansainvälisenä sadutuksen ja sadunkerronnan päivänä 20.3 ja Sadun päivänä 18.10. Tuotoksia julkaistaan nettisivulla: www.edu.helsinki.fi/lapsetkertovat. *Sadutusta ja tarinasäveltämistä vuosittain Helsingin Kirjamessuilla lokakuussa ja Espoossa Villa Elfviksissä sadutuspäivänä maaliskuussa sekä Lapsimessuilla, luontopolulla, kirjastoissa, päivähoidossa, kouluissa, nuorisotaloilla, museoissa (mm. Emmassa Espoossa ja Ateneumissa Helsingissä), neuvoloissa, sairaaloissa, taiteen areenoilla, lastenkodeissa, työpaikoilla, medioissa, kodeissa, mummoloissa, vanhus-tentaloilla, eri maanosissa... * Koulutusta mm. osallistavasta toimintatavasta, sadutuksesta ja tarinasäveltämisestä (ks. tästä). Tapahtumissa on kerrottuja satuja ks. tästä. ***************************************************************
***Tarinasäveltämisen perusteet –koulutuksia on järjestetty vähintään kahdesti vuodessa, Helsingissä ja Jyväskylässä vuodesta 2006 (ks. esimerkkiohjelma tästä ja seminaariohjelma 2006 tästä). *************************************************************** Menneet tapahtumat katso tästä. *************************************************************** Lisää tietoja saat liittymällä jäseneksi ja postituslistalle. Ks. liittyminen tästä: lapsetkertovat@gmail.com ******************************************************** Järjestämme säännöllisesti yleisösadutustilaisuuksia. Lasten ja aikuisten kertomukset kirjataan sanatarkasti ja ne kirjoitetaan puhtaaksi vapaaehtoisvoimin. Kaipaamme toimintaan lahjoituksena kannettavia tietokoneita ja printtereitä! Mikäli tiedät lahjoittajan, kerro sähköpostitse: lapsetkertovat(a)gmail.com ***************************************************************
*************************************************************** TILAA JULKAISUJA: katso Julkaisut -linkkiä vasemmalla. ********************************************************
******************************************************** Yhteyshenkilö:
|