Lasten kertomaa

Suomen Akatemian kulttuuri 2001 -tapahtumassa Helsingissä 29.9. sadutusnurkkauksessa

NUMEROSATU

kertonut MARIANNE 7 v.

Saduttaja: RAUNI

Olipa kerran herra kolmonen, jolla oli kolme toivomusta. Hän haluaisi kolmoshatun, kolmoskepin ja kolmoshousut. Herra kolmonen meni kauppaan ostamaan ne kaikki toivomuksensa kolmosrahoillaan. Hän sieltä löysi rouva nelosen, joka oli ostamassa nelosmekkoa, ja neloskorkokenkiä. Ja sitten hän näki ykkösmyyjän. Hän kysyi siltä.: Miksi sinä katson nelosrouvaa tuolla tavoin? Minä en tiennytkään, että on muitakin numeroita olemassa kuin kolmonen. Ykkösmyyjä sanoi, että kyllähän niitä sitten onkin. Siten hän huomasi kakkosvauvan, jolla oli kakkosmyssy ja kakkostutti. Kolmonen ihmetteli moisia numeroita. Eivät ole yhtä tyylikkäitä kuin minä. Sitten hän huomasi vitostytön, jolla oli vitosletti ja vitoskengät ja herra kolmonen oli aivan ihmeissään. Sitten hän huomasi kutospojan ja kysyi häneltä: mikä numero sinäkin luulet olevasi? Poika vastasi: minä tässä olen vaan kutospoika ja mikäs numero sinä luulet olevasi? Kolmosherra hieman suuttui: oletpa sinä epäkohtelias. Minä tästä lähden muualle. Hän lähti kohti autoaan ja lähti autollaan kohti kolmostaloaan ja meni omaan vuoteeseensa nukkumaan ja sillä nyt oli jo myöhä. Aamulla hän heräsi ja huomasi, että nythän on hänen syntymäpäivänsä. Hän puki vaatteensa päälle ja aivan sitten kun hän oli leiponut kakun ja muutkin askareensa, kun ovikello soi, kukapa olisi arvannut vielä paremmin. Sisään astuivat ykkösmyyjä, kakkosvauva, nelosrouva, vitostyttö ja kutospoika ja kaikilla heistä oli suuren suuri paketti kädessään ja vauva oikein raahasi sitä perässään ja kaikki he yhteen ääneen huusivat: onnea kolmosherra! Loppu.

Sivun alkuun

Takaisin lasten tarinoiden sisällys -sivulle

Lapset kertovat -hankkeen sivujen alkuun


Yhteyshenkilö: