|
Lasten ja aikuisten sadutettuja satujaLapset kertovat -sivustolle on lähetetty lasten ja aikusiten omia satuja ja kuvia niihin.
Sadutetut sadut TottaTarua tapahtumassa Pointissa 3.4.2011 Vantaalla Järjestäjä: Vantaan kaupungin kulttuuripalvelut/ Lastenkulttuuri yhteistyössä Lapset kertovat ja toimivat ry:n kanssa 1. Olipa kerran superperhe ja äiti oli saanut pienen poikavauvan. Poika oli sellainen, että se halusi hypätä heti ilmaan ja se rupesi heti kävelemään ja yhtäkkiä se alkoi lentää ja sitten se kasvoi pojaksi ja lähti supertehtävään. Presidentti oli kutsunut hänet tehtävään. Hän oli kuullut aina ääntä pihasta. Sellaista, että joku olisi hiipinyt. Sellaista ääntä ei ollut aiemmin kuulunut. Superpoika tutki koko pihaympäristön ja löysi yhden jäljen, joka ei lähtenyt maasta ja sitten hän löysi jäljen sisästä jotain. Se näytti ihan sorsan jättämältä jäljeltä ja se yhtäkkiä suureni kun hän yritti tutkia sitä. Sitten tapahtui jotakin outoa. Siitä paljastui se joka oli hiippaillut yöllä. Mutta pääasia oli että se oli vain nukke ja superpoika huomasi, että se olikin roisto, että se ei ollutkaan sorsa. Sitten roisto sanoi, että hän yritti murtautua presidentin taloon ja sitten hän päätti napata roiston. Superpoika otti superfarkkunsa ja heitti sen roiston päälle. Siihen loppui tarina.
Yhtenä päivänä oli kissa ja sen nimi oli Misu. Yhtenä päivänä, kun se oli kotona sen hoitaja, yks tyttö, ei tykännyt siitä ja anto sen naapurille, kun se oli allerginen sille. Ja sitten se antoi yhelle toiselle sen kissan ja sitten se sanoi kiitos kissasta, mutta valitettavasti minä en voi ottaa tätä, minulla on liikaa eläimiä. Ja sitten se antoi yhelle toiselle kaverille ja se piti sen kisuliinin ja loppu. 3. Olin ulkona ja leikin hippaa ja sitten me lähdettiin autolla ajamaan ja sitten tultiin kotiin. Laura: 4. Olipa kerran iso talo, jossa asui vanha mies, jonka vaimo oli kuollut. Hänellä ei ollut kavereita paitsi hänen kissansa, joka kuoli. Mies ei käynyt ulkona ikinä paitsi maanantaisin. Miehellä oli tyttö, joka ei ollut hänen kaverinsa. Tyttö ei asunut kotona. Hänellä oli oma koti. Yhtenä päivänä mies sai kuulla, että tyttö oli saanut kissan. Kissa puri miestä aina kun hän tuli käymään maanantaisin, paitsi silloin kun miehellä oli herkku kissa ei purrut. Yhtenä päivänä kissa ei ollut kotona ja tyttö ei tiennyt missä hän oli. Tyttö etsi ja etsi, mutta kissaa ei löytynyt. Tyttö osti tennarit, jotka näyttivät kissalta. Tyttö nimesi tennarit jättikatiksi. Hän antoi niille ruokaa. Kissa oli tullut miehen luokse maanantaina. Mies ei tunnistanut kissaa, mutta tyttö oli soittanut hänelle ja kysynyt onko kissa siellä. Tyttö kävi katsomassa miehen kotoa, jos kissa olisi siellä. Hän löysi kissan, mutta kissa ei enää tykännyt tytöstä, kissa puri häntä. Tyttö antoi kissan miehelle ja osti uudet tennarit. Miehellä oli vihdoin ystävä. Myös tyttö oli miehen ystävä lopulta. 5. Olipa kerran merenneito, hän istui kivellä. Yhtäkkiä alkoi tulivuorenpurkaus ja merenneito lähti karkuun. Sen pituinen se tarina.
Olipa kerran mummo nimeltä Amalia. Hän asui pienessä punaisessa mökissä ja eräänä päivänä hän sai kirjeen ystävältään metsänvartijalta. Se kävi näin. Kun hän oli illalla kuistilla, tipahti tähti taivaalta. Se hajosi ja sieltä tuli metsänvartijan kirje. Siinä sanottiin, että metsänvartija oli löytänyt vastalääkkeen, jolla voit muuttua takaisin nuoreksi tytöksi, koska paha noita muutti sinut mummoksi. Siinä luki, että: " tarvitset lohikäärmeen kyyneliä, sitten merenneidon suomun ja merivettä. " 7. Olipa kerran prinsessa Ariel. Ariel asui linnassa prinssin kanssa. Siellä oli linnassa yksi tyttö, Ariel oli tytön nimi. Siellä oli rasia, soittorasia. Soittorasia oli vaaleanpunainen. Rasioita oli kaksi. Rasiat hävisi linnassa. Ariel teki että kirjaa luki. Sitten Ariel rupesi katsomaan telkkaria. Sitten siinä linnassa yks tyttö, Vivian. Sitten Ariel oli neljä. Prinssi teki ruokaa, kakkua, vaaleanpunaista. Sitten prinssi halusi, että prinssi menee nukkumaan ja sitten kuu paistoi. Sitten prinssi teki aamulla jotain ruokaa, pastaa ja kakkua. Ja sitten prinsessa Ruusunen oli linnassa ja sitten prinssi uljas tuli kotiin ja sitten Aurora halusi, että se menee linnaan. Aurinko paistoi. Ja sitten ne tuli kotiin kun aurinko meni pilveen ja sitten Aurora meni nukkumaan. Hyvää yötä. 9. Koirat ja kissat voi leikkii yhdessä! Ne leikkivät hippaa. Niillä on tosi kivaa. Ne leikkivät sisällä ja siellä ne on monta tuntia. Ne menee pihalle ja on siellä loppupäivän. Ja sitten ne menee kylään jollekin niitten kaverille. Ne leikkivät nukeilla ja sitten ne vaihto leikkiä. Ne meni pihalle ja sitten ne leikki niitten eri kavereiden kanssa. Ne leikki peiliä ja sit niillä oli tosi kivaa. Loppu.
Olipa kerran Mörkö, joka yritti tappaa Noidan ja Noita yritti tappaa Lumikin. Ja sitten Lumikin piti mennä omaan linnaan, koska Noita oli vihainen niin Noita yritti sen takia tappaa Lumikin. Ja sitten Lumikki juoksi ja sitten Mörkö juoksi Noidan perään ja Mörkö sai tapettua Noidan. Ja sitten kun se oli tappanut sen Noidan niin Prinssi tuli ja vei sen Lumikin linnaan. Ja sitten Lumikki kiitti Prinssiä ja Prinssi sanoi: "Ole hyvä, ei kestä. " Ja sitten Mörkö tappoi Lumikin ja sitten Lumikki meni ulos ja sitten Tuhkimo kuoli. Ja sitten Lumikki heräsi eloon ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti. 11. Olipa kerran koira, jolla oli luu tiukasti suussaan ja se oli metsässä ja alla oli puro. Sitten sillä oli tiukasti luu suussaan. Ja hän katsoi veteen ja kun hän katsoi veteen hän luuli, että siellä oli toinen koira ja toisella koiralla oli isompi luu. Sitten hänen suu avautui haukkaamaan niin sitten hänen oma luunsa tipahti veteen ja sitten loppu. 12. Olipa kerran viisi Petshoppia ja he oli yksi perhe. Ja oli joulu ja heillä ei ollut rahaa ostaa mitään, mutta he kävivät omia kirjoja viemään kirjastoon, että saisivat rahaa. Sitten tajusivat mennä kauppaan myyjäksi, että saisivat tosi paljon rahaa. Ja sitten kun heillä oli niin paljon rahaa, että taloon ei meinannut mahtua, he tajusivat ostaa vähän ruokaa, kun heillä oli niin nälkä. He menivät sitten mummon ja papan luokse. Ja sitten mummo ja pappa olivat juuri ajatelleet mennä Teneriffalle uimaan. Ja juuri seuraavana päivänä, kun he tulivat Teneriffalta, heille syntyi yksi uusi lapsi. Ja ostivat sitten uuden talon kun he tulivat mummon ja papan luota. Ja sitten kun olivat tulleet kotiin alkoivat, alkoivat että he haluavat mummon ja papan kotiin.
Kun Winksit meni keijutellen niin silloin Winksit sanoi, että pitää mennä jonnekin rannikolle ja siellä näkyi valas, joka oli juuttunut verkkoon. Ja sitten Winksit auttoivat ottamaan sen verkosta. Ja sitten Winksit meni auttamaan jotain toista rannikkoo ja Winksit näkivät yhden hain ja sitten he ottivat sen kalastusverkosta. Ja sitten Winksit ottivat muuntautumisen pois ja sitten menivät Winksit kotiin ja sitten näkivät Kikon ja sitten Winksit sanoivat että hei pikku jänis ja sitte Winksit sano että tehdään niin, että mennään johonkin taloon ja joku pyysi apua ja Winksit muuntautu taas keijuiksi ja sitten auttoivat yhden miehen ja tytön köydestä kun Nebulah teki valloitusta, halusi vangita. Ja sitten taas meni kotiin ja katsoi muuta sellaista kun joku huutaa apua. 14. Olipa kerran tyttö, jonka nimi oli Ella. Hän asui pienessä mökissä isän ja pikkuveljen kanssa. Hänellä oli yksi kaveri, jonka nimi oli Aino. He leikkivät joka päivä yhdessä. He keräsivät mustikoita ja leikkivät kirkonrottaa. Ne meni yhden kerran metsään, yhtenä syksynä. Siellä oli valtava määrä mustikoita ja puolukoita. He keräsivät niitä paljon, että niitä riitti äidin leivottavaksi piirakkaan. Ne söivät sitä paljon ja söivät koko kulhon. Sen pituinen se. 15. Heitti päälle hiekkaa ja sit näkyy se strutsit. Ne juoksi nopeasti ne strutsit. Se leijona ei huomannu että ne laitto pään sinne hiekan alle. 16. Olipa kerran kirja. Kirja sai paljon ystäviä. Kirja tuli kipeäksi. Sitten se pääsi sairaalaan. Sitten se parani. Sitten se leikki. Loppu. 17. Käsi sängyn alla Liikemies oli juuri saanut päivän tilit laskettua. Hän meni hotelliin yöksi. Hän kävi viemässä tavaransa hotellihuoneeseen. Sitten hän meni kahvilaan syömään. Hän tuli kello 11 ja meni vuoteeseensa. Hän sytytti tupakkansa ja alkoi polttaa. Hän ajatteli: Minun pitäisi lopettaa polttaminen. Hän nukahti ja havahtui siihen kun palava tupakantumppi tipahti lattialle. Hän oli juuri aikomassa nostaa sen kun karvainen käsi sängyn alta tukahdutti sen. Hän sanoi itsekseen. Minun täytyy mennä vessaan. Mutta hän livahtikin hotellin aulaan ja soitti poliisit. Kun poliisit olivat tutkineet huoneen he sanoivat liikemiehelle löytäneensä sängyn alta sorkkaraudan joka oli kuulunut ilmeisesti ryöstäjälle. Palava tupakantumppi oli pelastanut liikemiehen hengen.
Olipa kerran kissa. Sen kissan nimi oli Juulia. Ja Juulia leikki kavereittensa kanssa. Loppu.
Paha uni 20. Tyttö oli kiltti. Sitten se pääsi ulos. Satoi. Sitten se meni sisälle. Sitten se leikki. Se oli kivaa! Telttakin oli kivaa.
Siinä on kissa. Kissa. Kivaa. Joo! Kansainvälisenä sadutuksen ja kerronnan päivänä 20.3.2011 Villa Elfvikissä. Espoossa kerrottuja satuja. Seuraavassa on sadutustapahtumassa kerrotut tarinat, jotka kertojat luovuttivat Lapset kertovat ja toimivat ry:n nettisivuille julkaistaviksi. Kertojat olivat kaiken ikäisiä ja tarinat syntyivät yksin tai yhdessä. Saduttajina toimivat Lapset kertovat ja toimivat verkoston kokeneet saduttajat.
Me piiddetään omaa taloa, tynä. Tän on vihree. Minä piirrän. Pallo. Tuoli. Minä piirrän paperiin kuunsirppejä. No koijia näin ne ui, näin ne ui, joo hippaa joo. Paljon oli noin monta joo hoija nähtiin. Lintuja. iiniin. Joo Apina, kuvassa. En muista. Mufan kanssa. En muista en muista. Hiiren pesä, pieniä keppejä. Noita, noita sahanpuruja menny jäihin. Syöny sahanpuruja. Vaikkapa papalle, lentämällä tolla tolla autolla. Törmäs seinään sitten se koojattiin sitten sitten lokkilintu törmäs ja sitten se koojattiin autopesulassa. Ei kun lokkilintu meni rikki ovi meni rikki ja seinäkin meni rikki. Merirosvo törmäs kepillä siihen autoon ja sitten tarina loppu. Isi pyöri sängyssä, vaihto kyljeltä toiselle. Aurinko nousi vähitellen ja valoa tuli ovenraosta sisään ja lapset nukkuivat hiljaa. Isi ei malttanut nukkua enää. Nousi ensimmäisenä, se oli ihme. Isi kapusi alakertaan, pesi rähmät silmistä pois ja raahautui keittiöön keittämään ison kupin kahvia. Mutta yhtäkkiä portaiden yläpäähän ilmestyikin Ellen. Daniel ja Ellen olivat hereillä. Siirryttiin alakertaan leikkimään orkesteria ja äiti heräsi siihen. Äiti katsoi tietokoneesta päivän ohjelmaa ja huudahti ”nyt tiedän mennään villa Elfvikiin siellä on luontopolku, tarinankerrontaa.” Mitä se on? Ja tässä sitä ollaan kertomassa satuja. Ei satua piirtää. Tuonne piirtää, piirtää. Olipa kerran siili ja sil ei ollu kotia. Ja sit se löys kaverin ja se kaveri sano et jos sul ei oo kotii voit tulla meijän kotii. Mennäänks syömään yhdessä. Et mitä ne voi syödä? Mennään hakemaan puutarhasta vihanneksia. Leikitäänkö ruoan jälkeen piilosta? Joo! Minä lasken. Siili meni kiven taakse piiloon, missä sinä ole tiili en löydä sinua. Olen kiven takana. Nytten mennään nukkumaan. Huomen aamulla on aikainen herätys, koska me mennään leikkipuistoon. herätys nytten on aamu, mennään leikkipuistoon, otetaan eväät mukaan. Minä pakkaan leipää mukaan. Lasketaan yhdessä liukumäkeä, joo. Ollaan oltu koko päivän leikkipuistossa niin eikö me voitaisi lähteä kotiin nukkumaan. hyvää yötä kaveri, hyvää yötä sinullekkin. Loppu Minä olen dinotaurus. Minä olen pärkkäpiivi dinotaurus, ja minä olen dinon kaveriti. Minä ton dinon kantta. Loppu. Mä halusin kiivetä laivaan, mutta putosin. Halusin soutaa ja tuli pipi polveen. Ariel vedenneito ui vedessä ja Erik tuli. Amelia ui rantaan. Loppu Tämä vene ei ui. Minä menen tänne. Nosta minut täältä pois. Vauva Amelia on pieni vauva. Äiti vauva. Joo sull on lappu joo hyvin. Leppäkerttu Jänis Emmi 3v. kertoo Reelille sadutuspolulla Villa Elfvikin venevajan sadutusvihkon tarinat Carlo 2v. kertoo italiaksi ja saduttaja kirjannut suomeksi: Yhden kerran muna oli keskellä tietä ja siitä aukesi joutsen. Ja se pysäytti koko liikenteen. Yksi tyttö oli niin kiltti ja poistui autosta ja otti joutsenpoikasen ja teki sille pesän kotona ja joutsen nukahti pehmeään pesään. Loppu. Det var en gång en fågel som bodde i Villa Elfvik. Varje dag gick den på kaffe i cafet och den åt där varje dag ett bröd och en bulle och drack vatten. Fågeln hette Skata. Den Bodde uppe på vinden. Slut. Penni ja Elmeri pelastavat toisia eläimiä Kertoi: Linnea 5 v 11 kk Lappeenranta Olipa kerran Penni ja Elmeri, he näkivät yhden eläimen ja se näytti hyvin suloiselta mutta he näkivät sen olevan häkissä, se oli pieni lintu. Penni lähti etsimään avainta läheisestä talosta, hän löysi sieltä avaimen ja pisti sen lukon reikään ja väänsi avainta. Hän päästi linnun visertämään aamuviserrystään. He lähtivät kävelemään eteenpäin ja kuulivat sumeaa huutoa ja menivät auttamaan häntä, se oli iso karhu joka oli juuttunut eikä päässyt pois oksien seasta. He ottivat oksia pois että karhu pääsisi pois oksista jotka olivat tarttuneet hänen turkkiinsa. Karhu kiitti heitä ja hän antoi koiralle ja kissalle hunajaa ja sitten kissa ja koira kiittivät sitä ja lähtivät etsimään muita eläimiä jotka olivat pahan roskan peitossa tai vangissa jossain. Sitten he löysivät kilpikonnan, joka oli juuttunut hiekkaan eikä päässyt ulos. Penni sukelsi veteen ja sitten he kaivoivat hiekkaa ja sitten kilpikonna pääsi ulos ja kiitti heidän apuaan ja lähti uiskentelemaan pitkin syvää vettä kohti. Sitten he jatkoivat matkaansa pellon poikki ja pysähtyivät sitten näkemään lampaita ja ketun nukkuvan pellon vieressä. Hän näki yhden lampaan, ettei hän päässyt ulos lampaiden suojapaikasta. Kissa ja koira tulivat auttamaan häntä ja kävelivät peltoa pitkin. He yrittivät avata sen, he eivät pystyneet, koska tämä oli vaikein, he hakivat tikapuut. Penni yritti nostaa tikapuita ja kissa yritti auttaa häntä ja sitten kissa auttoikin ja nosti toisesta päästä ja he kiipesivät niitä pitkin ja pysähtyivät ja avasivat oven ja lammas pääsi ulos. Lammas kiitti heitä ja sanoi muillekin että he olivat pelastaneet pikku lampaan joka oli poikanen. Loppu. Saduttajan kommentteja 20.3.2008, kansainvälisenä sadutuksen päivänä: Olen saduttanut Linneaa vasta muutamia kertoja. Sadut ovat Linnealle tärkeitä aarteita, jotka kootaan omaan satukansioon. Saduissa (kuten tässäkin) seikkailee useimmiten perheen Penni-koira. Tähän satuun Penni on saanut kaverikseen mummin ja papan Elmeri-kissan. Tällä kertaa Linnea tuli itse luokseni ja sanoi haluavansa kertoa sadun. Istuimme yhdessä tietokoneen ääreen, jossa Linnea tarkkaavaisesti seurasi kirjaamistani kerrontansa lomassa. Sadutuksen tunnelma oli rauhaisa ja iloinen. Sadun tulostaminen, sen näkeminen painettuna, on kova juttu ja valmista satua esiteltiin ylpeänä kaikille läsnä oleville.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tampereen osaston lasten päiväkerhossa alkupiirin aikana 3-vuotias Aada-tyttö puhkui asiaa. Hän oli jo aikaisemmin kertonut, että mummo on sairaana ja tämäkin asia liittyi siihen. Kerhon ohjaaja huomasi lapsen tarpeen puhua. Koska asiaa tihkui pitkin kerhopäivää, päätti ohjaaja antaa tytölle aikaa kertoa, mitä hänen mielessään liikkui ja hän pyysi Aadaa istumaan kanssaan ja kehotti: Kerro, mitä asiaa sinulla on. Ja niin Aada kertoi tarinan:
Ylihemmoteltu teini Elipä kerran ylihemmoteltu teini, joka asui yksinhuoltaja-äitinsä kanssa. Ja sen teinin nimi oli Mia. Mian isä oli kuuluisa säveltäjä. Hän sävelsi esimerkiksi laulun Petteri Punakuono. Mutta Mian isä joutui onnettomuuteen, kun Mia oli 5vuotias. Mian äidin ei tarvitse käydä töissä, koska hän elää tekijän oikeus maksuilla. Mia käy 9:ttä luokkaa ja on koulun kaunein ja suosituin. Mialla on koulussa monta isoa porukkaa, joita hän vaihtelee päivänmielen mukaan. Mia ei ole hirvittävän hyvä koulussa, koska Mian mielestä elämää on tarkoitettu muuhunkin kuin koulun käymiseen. Vapaa-ajalla Mia shoppailee kaupungilla ja hengailee kavereidensa kanssa. Kotona Mia ja hänen äitinsä riitelevät aika paljon, sillä Mian äiti haluaisi suojella Miaa mahdollisimman paljon, mutta Mia ei välitä äitinsä huolenpidosta. Joka vuosi Mia ja Mian äiti matkustavat Portugaliin, Mian tädin luokse. Mutta tänä vuonna Mia ei tahtoisikaan lähteä, sillä Mialla on mielessä kotibileet. Joten Mia yrittää saada vain äidin lähtemään. Mia on aivan varma, että saa äidin pään käännytettyä, että hän lähtisi yksin Portugaliin, joten Mia on jo jakanut kutsut kaikille hänen bileisiinsä. Mutta äiti on kuullut Mian kaverin äidiltä ajatuksen bileistä, joten äiti pakottaa Mian lomalle mukaan. Mia raivostuu ajatuksesta ja katoaa kaupungille. Kun Mia saapuu kotiin, viettävät äiti ja Mia tyttöjen illan, jossa he keskustelevat matkasta. Äiti saa Mian pään käännettyä sillä ehdolla, että Mia saisi pitää bileet joskus toiste. Mia ja äiti lähtevät Portugaliin, viettivät unelmien kaksi viikkoa ja tulivat todella läheisiksi. Nykyään Mia on vieläkin hemmoteltu, mutta ymmärtää nyt äitiään. Koska bileitä ei tullutkaan, kaverit järkkäsivät omat bileet ilman Miaa, Mian kotona. Mutta onneksi on juuri joulu tulossa, joten he pystyivät maksamaan kulut Petteri Punakuonon tekijänoikeus rahoilla. ********************************************************
Kuninkaan ja prinsessan täytyi mennä kuninkaan linnaan. Siinä oli keltainen reitti ja mutkainen reitti, että sinne linnaan pääsi. Emmi -prinsessa oli prinsessan nimi. Kuninkaalla ei ollut nimeä. Prinsessalla oli tosi kaunis tukka ja hienot vaatteet. Hänellä oli kullan keltainen tukka. Kuningas sanoi, että hänellä oli kultaiset silmät ja kultainen kasvo, kultaiset ripset. Taikuri tuli kuninkaan linnan luokse, kun hän oli naapuri. Hän taikoi prinsessan sammakoksi. Tuli intialaiset. Ja kuningas taisteli niitten kanssa. Hän taisteli sydämensä edestä. Mutta haltiatar tuli ja taikoi prinsessan tavalliseksi prinsessaksi. Prinsessa ei enää tykännyt kuninkaasta. Tuli toinen kuningas. Hän sanoi kuninkaalle, että hän rakastaa sitä koko ikuuden. Ne menivät prinsessan linnaan ja kansa meni kuninkaan linnaan. Hän ei enää rakastanut sitä tippaakaan. Hän suuttui niin, ettei tykännyt siitä enään yhtään. Hän meni pois. Hän varasti kuninkaalta miekan. Ja taikuri tuli taas ja taikoi takaisin sammakoksi sen prinsessan. Mutta se oli tullut tuhmaksi. Mutta se oli prinsessalle liian iso miekka. Prinsessa löysi puukon ja otti puukon siitä ja taisteli kuninkaan ja toisen kuninkaan kanssa. Mutta kuninkaasta ja kuninkaasta tuli kavereita. Ne olivat naapureita. Haltija ei taikonut enään prinsessaa oikeaksi prinsessaksi. Prinsessa löysi prinssin. Ne pussasivat. Prinsessa sanoi, että se rakastaa koko ikuuden prinssiä. Kuukaudet kuluivat ja tuli talvi. Prinsessalle tuli synttärit. Hän ei pyytänyt vanhoja kuninkaita synttäreille, mutta prinssin pyysi. Eikä haltiatarta. Hänen mielestä se oli tylsä. Hän pyysi vain kokkeja. Synttärikakku oli koristeltu sydämistä ja ruusuista. Siinä oli sydänkynttilät ja ruusukynttilät. Hän otti koiran mukaan. Kissat jäi prinsessan linnaan. Se meni prinssin linnaan hakemaan prinssin. Prinssi muutti prinsessalle. Prinsessalla oli kaunis kukkamaljakko. Hän laittoi ruusuja sinne. Mutta synttärit oli vasta illalla. Ja yksi kokki leipoi kakun. Hän oli prinsessan kokki. Linna oli punainen. Prinssin linna oli sininen. Mutta prinssi ei asunut linnassa enään. Mutta kuninkaat muuttivat sinne. Ne löysivät prinssin tavaran. Ja ne olivat vihaisia prinsille. Ne miekkailivat sen kanssa. Ja prinsessa näki sen. Hän näki kuin prinssi taisteli kuninkaitten kanssa. Tuli haltija. Taikoi prinsessaksi. Hän rupesi tykkäämään prinsessasta. Tuli se kuningas. Ja hän sanoi prinsessalle, että hän rakastaa koko ikuuden prinsessaa. Mutta prinsessa ei suostunut siihen enään ikinä, koska hän rakasti koko ikuuden prinssiä. Tuli toinen kuningas. Hän sanoi, että hän rakastaa koko ikuuden prinsessaa. Mutta prinsessa ei suostunut siihen. Oli ilta ja prinsessalle tuli synttärit. Kaikki oli valmiina, mutta ei vielä kukaan tullut. Kakku puuttui tehdä valmiiksi. Kakku tehtiin. Kokki teki sen. Kakkuun laitettiin suklaata. Banaani ja suklaa sekoitettiin. Mansikkaa laitettiin kakkuun. Kermaa suklaan kanssa. Vadelmaa. Ja vieraita tuli ja kakku oli valmis. Mutta kynttilät vain vielä puuttui kakusta. Ne laitettiin kakkuun. Mehua tuli juotavaksi. Oli vaaleanpunainen pöytäliina. Ja vieraat tulivat. Niitä ryntäsi varmaan sata. Pianonsoittajana oli haltiatar. Huilua sai soittaa prinsessa, jos hän tahtoi. Prinsessasta otettiin tosi monta kuvaa. Prinsessalla oli äiti. Mutta hän oli vanha. Hän kutsui äitinsä kanssa. Ei ketään muuta. Lotta (6v, 7kk), 9.5.2006 Lankamaa Oli kerran Minni ja hän meni eläinlääkäriin. Ja sillä oli koira. Ja Minni ei ollut oikea ihminen, vain se oli robotti. Ja Lankamaassa oli pyöreitä pilviä. Ja Lankamaa oli valkoinen ja harmaa ja siellä oli oranssi aurinko. Ja robortti etsi poikaystävää, mutta koiran edessä meni käärme. Ja sitten se tuli eläinlääkäristä. Ja hän käveli koiran kanssa eteenpäin. Sitten tuli isoja aaltoja taivaasta päin. Ja hän ei löytänyt kotiaan, mutta poikaystävän löysi. Mutta hän ei rakastunut siihen, koska hän ei elänyt. Hänellä ei ollut aivoja. Mutta sille oltiin laitettu naamari. Niin siksi hänellä oli sydänpaita ja se näkyi siitä vaatteesta läpi. Ja hänellä ei ollut kuin puut jaloissa ja rautojen sisällä oli puut. Ja sen puut oli hänen luita. Ja hänellä oli huulet. Ja käärme pisti grobottia. Mutta sille ei tapahtunut mitään. Mutta hänellä oli käsilaukku. Mutta grobotti käveli hitaasti, koska se oli grobootti. Ja sitten sen poikaystävä ihmetteli, miksi se käveli hitaasti. Sitä kohdeltiin sydämellisesti. Ja ei sitä kukaan haitannut, koska hän oli robootti. Ja sitten koira sai poikaystävän. Sitten käärmekin sai poikaystävän. Ja sen pituinen se. Lotta (7 v. 1 kk), 28.10.2006 ********************************************************* ANI -SATU PULLA JA PILLI RETKELLÄ -SATU Annastiinan kaksi satua: Kettu, metsästäjä, kana sekä Kissa ja hiiri. SATU KAHDESTA SAMMAKOSTA Yhteyshenkilö:
|