SuomeksiPå SvenskaIn EnglishAuf Deutsch

 

Miten saduttaa?

Sadutus on pinnalta katsoen yksinkertainen tapahtuma. Se vaatii vain kynän ja paperia, kertojan ja kuuntelijan. Jos sadutat lasta tai lapsiryhmää, sano hänelle tai heille:

"Kerro satu. Kirjaan sen juuri niin kuin sen minulle kerrot. Lopuksi luen tarinasi ja voit muuttaa tai korjata sitä mikäli haluat."

Monika Riihelä: Lyhyesti sadutuksen ideasta (julk. webissä 29.05.02) ja teoriataustaa lyhyesti. *********************************************************

Liisa Karlsson (artikkeli julk. webissä 15.2.01)

SADUTUS PÄHKINÄNKUORESSA

Sadutukseslla kuunnellaan ja arvostaa lasta, nuorta tai aikuista. Sadutus antaa läheisyyden ja turvallisuuden tunteen tässä ja nyt. Myös kriisin hetkellä on hyvä saduttaa, kuunnella sitä, mitä toinen haluaa kertoa. Sadutus kutsuu puhumaan, kohtaamaan nyt.

Mitä sadutus on?

* Halua kertoa ajatuksistaan toiselle.
* Halua kuunnella toisen tapaa nähdä maailma.
* Toisen ajatusten arvostamista.
* Ihmettelyn, huumorin, jännityksen ja huolien jakamista.
* Pysähtymistä yhteiseen hetkeen, kohtaamista.
* Tutustumista toiseen uudella tavalla.
* Yhdessäolosta nauttimista.
* Vastavuoroista vuoropuhelua.
* Kertojan ajatusten, tarinan kirjaamista.
* Kertojan ajatusten, tarinan ääneen lukemista.
* Kertojan ajatusten, tarinan säilyttämistä.
* Uuden kertomakulttuurin synnyttämistä ja taltiointia.
* Uuden, toisen huomioivan toimintatavan synnyttämistä.

Miten voi saduttaa?

Lapsi saa itse päättää,, mistä haluaa satuilla. Muiden ehdottamia aiheita tai kuvasarjoja ei tarvita. Aikuinen kirjoittaa sana sanalta muistiin kertomuksen avoimesti lapsen nähden. Aikuinen ei muuta tai korjaa lapsen "virheitä". Tärkeää on, että aikuinen on kiinnostunut kuulemaan, mitä lapsella on sanottavana.
Kirjaamisen yhteydessä joutuu joskus pyytämään lapselta: "Odota vähän, en ole vielä ehtinyt kirjoittamaan." Se ei yleensä häiritse itse kertojaa. Tauon aikana voi lapsi rauhassa miettiä, miten kertomus jatkuu. Usein lapset seuraavat tarkasti, miten oma puhe muuttuu kirjoitetuiksi kieleksi. Lopuksi aikuinen lukee lapselle sadun. Aikuinen korjaa tekstin, jos lapsi haluaa muuttaa jotakin.

Kertoja päättää itse, mikä on "satu" tai "tarina". Joskus se on kolmen sanan mittainen, toisinaan pieni kirja. Joskus se on runo, näytelmä tai tosikertomus. Jossakin kertomuksessa saattaa tapahtuu hirveitä ja toinen sisältää kurittoman pikku jutun.

Kertomukseen kirjataan lapsen etu- ja sukunimi, ikä sekä kerrontapaikka ja päivämäärä. Siten on mukava seurata, millaisia kertomuksia kulloinkin syntyy, miten tarinat muuttuvat, liittyvätkö sadut jotenkin yhteen, millaisia ajatuksia kulloinkin pulppuaa...

Lapsi haluaa usein piirtää kertomuksestaan kuvan. Joskus lapset haluavat piirtää ensin ja kertoa sitten. Satua on mukava lukea ääneen myös muille lapsille, isovanhemmille tai vaikka kummeille.

Missä tarinat syntyvät?

Tarina voi syntyä missä vaan. Välipalan jälkeen voi aikuinen kysyä: "Tulisko sinulta satu?" Toisinaan saattaa metsässä pulpahtaa tarina. Autossa tai saunassa voi olla kiva kertoa, vaikka muistiin kirjoittaminen saattaakin olla hankalaa. Itse asiassa saduttaminen voi helposti olla osa arkea. Tärkeää on, että on aidosti kiinnostunut kuuntelemaan lasta.

Mitä sadulla voi tehdä?

Sadut on mukava kerätä lapsen omaan satukirjaan, jota voi säilyttää muiden satukirjojen joukossa kirjahyllyssä. Jotkut omat sadut saattavat muodostua lempisaduiksi, joita halutaan kuulla yhä uudelleen. Omasta tai sisaruksen satukirjasta voi tulla suosittua iltalukemista. Kertomuksia ja kuvia voi ripustaa seinälle tai kehystää muiden taulujen joukkoon. Onhan lasten oma kulttuuri osa yhteistä kulttuuriamme.

Satujen välityksellä voi käydä satukirjeenvaihtoa vaikka serkkujen tai isovanhempien kanssa, naapuripäiväkodin tai kummiluokan välillä. Kun postista tupsahtaa satu, innostaa se usein lapsia vastaamaan omilla kertomuksillaan.
Tutkijat ja saduttajat ovat huomanneet, että lasten oma kulttuuri on hyvin monipuolista ja rikasta. Sitä kannattaa tallentaa ja säilyttää. Siitä on iloa vielä vuosienkin päästä. Miltä tuntuukaan lukea omia lapsuuden aikaisia satuja vaikkapa omille lapsilleen iltaisin?

Tuleeko aina satu?

Aina ei kuitenkaan tule satua. Silloin jätetään sadutus sopivampaan kertaan. Jos aikuinen ei aidosti halua kuunnella lasta, voi asenne sulkea lapsen suun.
Yleensä lapsille luetaan vain aikuisten kirjoittamia satuja. Lapsilla saattaa siksi olla se käsitys, että vain aikuisten tekemät sadut ovat "oikeita satuja", joita lapsi ei itse koe osaavansa kertoa.

Monet lapset vaativat myös itse sadutusta huomatessaan, että heidän ajatuksensa ovat muille merkityksellisiä. Niinpä lapsi on saattanut sanoa: "Nyt se tulee!" ja silloin aikuinen on yrittänyt järjestää kirjaamiselle ja kuuntelulle aikaa.
Pitääkö sadut kirjata?

Kertomuksen voi taltioida myös videolle, valokuvasarjana, äänikasetille tai vain muistin sopukoihin. Kirjaamisessa on silti etuja. Se on helppoa. Kertoja voi heti kuulla, miten kuuntelija on kertomuksen ymmärtänyt, kun tarina lopussa luetaan ääneen. Sadun kirjaaminen on myös osoitus siitä, että kuuntelija arvostaa toisen ajatuksia sulkiessaan hetkeksi suunsa. Kirjaaja ei kysy, ei vaadi lisäperusteluja tai tee parannusehdotuksia. Kertojan oma tarina kelpaa juuri sellaisena, jona hän sen esittää. Kirjattu kertomus on kerrotun ja kirjoitetun välimuoto, jossa on usein puhekielen rytmi ja sanoja.

Minkä ikäisille sadutus sopii?

Kaikenikäiset ovat osoittautuneet sopiviksi sadutettaviksi. Saduttaa voi vauvasta vaariin. Kahdeksankuukautinen Niilo vaati hoidossa ollessaan itse, että häntä kuunnellaan. Kun muut lapset kertoivat satujaan ja piirsivät niihin kuvia, Niilo osoitti kyniä. Hoitaja ymmärsi, että nyt Niilolta tulee satu. Niilo teki tusseilla "täp - täp" -sadun, jonka hoitaja kirjasi. Lopuksi aikuinen luki, mitä oli kirjannut. Niilon kasvot loistivat ylpeyttä.

Myös koululaiset nauttivat sadutuksesta. Kun toinen kirjaa, voi kertoja vapautua kehittelemään tarinan käänteitä rauhassa, eikä hänen tarvitse keskittyä oikeiden kirjainmuotojen tai oikeinkirjoituksen sääntöihin.

Myös aikuisista voi olla mukavaa, että toinen kuuntelee keskittyneesti ja tallentaa sanoman muistiin. Vanhusten kertomuksia on antoisaa taltioida. Miten paljon tietoa, kokemuksia ja näkemyksiä mahtuukaan yhden ihmisen elämään! Kunkin omat kertomukset ovat sellaisia, joita ei kukaan muu pysty kertomaan.
Lapsia voi myös sadutus-dokumentoida

Aivan pientenkin lasten juttuja voi ryhtyä kirjaamaan. Vauvoja voi seurata ja heidän tekemisiään ja jokelteluaan voi kirjata muistiin, sadutus-dokumentoida. Jo alle vuoden ikäiselle on mukava lukea ääneen, mitä on kirjannut ja näin kertoa, mistä saduttamisessa on kysymys.

Toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen saa lapset mukaan sadutus-dokumentoinnilla. Lasten ajatuksia ja tekemisiä voi kirjata mahdollisimman tarkasti esimerkiksi lasten leikkiessä tai tutkiessa pihan puroa. Silloin huomaa, mistä lapset ovat kiinnostuneita ja mitä he jo tietävät. (Lisää asiasta kirjoissa Kivi ois muurahaiselle vuori ja Leikkivät tutkijat.)

Monesti on antoisaa myös itselle kirjata sadutukseen liittyviä omia ajatuksia muistiin: mitä ihmettelin kuullessani kertomuksen, mitä se toi mieleeni tai miten kertomistilanne oli erilainen kuin edellisellä kerralla.

Mihin sadutus perustuu?

Sadutuksen idea on antaa lapselle tai muulle kertojalle mahdollisuus kertoa omista ajatuksistaan. Aikuinen tai kirjaaja puolestaan haluaa aidosti kuunnella, mitä lapsi tai kertoja haluaa kertoa juuri sillä hetkellä.

Sadutuksen idea perustuu sille, että kaikilla on ajatuksia, tietoja, tarinoita, joita kenelläkään muulla ei ole. Jokaisen ihmisen ajatukset ovat arvokkaita ja niitä on syytä kuunnella.

Sadutusta tehdään useamman kerran, jolloin lapsi todella huomaa, että hänen ajatuksillaan on muille merkitystä. Sadutukseen tottunut on helposti valmis kertomaan muulloinkin omia ajatuksiaan ja pohdintojaan tai esittämään kysymyksiä. Esimerkiksi eräässä päiväkodissa syrjäänvetäytyvä ja arka Emilia rohkaistui sadutuksen myötä. Hänestä tuli yllättäen innokkain satuilija. Ensimmäisen kuukauden aikana Emilia saneli jo 17 satua päiväkodissa ja kotona. Hän rohkaistui muissakin tilanteissa esittämään ajatuksiaan. Emilian sai myös muiden lasten keskuudessa arvostetun aseman.

Aito kuuntelu vaatii harjoitusta. Kirjatessaan säännöllisesti kertomuksia aikuinen oppii uudella tavalla kuuntelemaan lapsia tai työtovereitaan.

Sadutus kriisitilanteessa

Sadutus sopii hyvin vaikeisiin tilanteisiin. Ongelma- ja kriisitilanteessa on tärkeää olla toisen lähellä, kuunnella ja puhua. Tärkeintä on osoittaa välittämistä ja kohdata toinen. Sitä voi tehdä sadutuksen avulla, jonka avulla kuunnellaan lasta, nuorta tai aikuista. Sadutus antaa läheisyyden ja turvallisuuden tunteen tässä ja nyt. Sadutus kutsuu puhumaan, kohtaamaan. (Katso kriisisadutuksesta tästä.)

Sadutus on valittu EU:n lasten mielenterveyttä edistävien mallitoimintojen joukkoon ainoana suomalaisena menetelmänä satojen ehdokkaiden joukosta. Se on myös opetushallituksen kriisiohjeissa (katso tästä).

Miten sadutus syntyi?

Sadutus on suomalainen menetelmä. Sitä ryhdyttiin kehittämään 1970-80-lukujen taitteessa (Aikakortit, Riihelä 1991). Varsinaiseksi monitahoiseksi menetelmäksi se kehittyi Satukeikka-projektissa vuonna 1995. Stakes koordinoi Satukeikkaa valtakunnallisesti. Satukeikka-projekti lähti liikkeelle 23 paikkakunnalla, mutta laajeni pian uusiin kuntiin, kaikkiin Pohjoismaihin ja moneen muuhun maahan. Satukeikassa on sadutettu tuhansia 0-15 -vuotiaita lapsia perhepäivähoidossa, päiväkodeissa, kouluissa, lastenkodeissa, neuvoloissa, kirjastoissa, sairaaloissa, leikkikentillä, kerhoissa, kotona jne. Lisäksi ammattilaiset ovat saduttaneet toisiaan ja näin kuulleet ammatillisia tarinoita. Oman työn kehittämistä on tämän jälkeen on ollut hyvä jatkaa.

Satukeikka-toiminta organisoitui lasten kanssa työskentelevien ammattilaisten verkostossa eli Kuperkeikkakyyti-verkostossa. Toiminnan tavoitteena oli tehdä työtä yhdessä lasten ja heidän vanhempiensa kanssa. Haluttiin löytää todellisia työvälineitä, joiden avulla lapset voisivat osallistua toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen. Kuperkeikkakyyti koostuu 15 kehittämiskeskuksesta ympäri Suomea. Kehittämiskeskukset ovat erikoistuneet tiettyyn alueeseen kuten sadutukseen, moniammatillisuuteen tai turvakasvatukseen. (Katso tarkemmin kirjoista: Satuverkon kutojat, Karlsson 1999 ja Sadutus - avain osallistavaan toimintakulttuuriin, Karlsson 2003).

KIRJALLISUUTTA: Katso sadutukseen liittyviä tutkimuksia ja julkaisuja julkaisut -linkistä.

 

Lasten omien satujen kirja on tekeillä. Lisätietoa: sadutus@gmail.com

 

Viereinen kuva on Samiran kirjoittamasta ja kuvittamasta sadusta, joka on kirjassa:
Voitko olla? E du me mej? (Kemppainen & Riihelä toim. 2000)

*********************************************************
Sivun alkuun

Lapset kertovat -pääsivulle


Yhteyshenkilö: