Lapset kertovat -hanke

Hankkeet Jäsenet Julkaisut Toimitusneuvosto Sadutus Keskustelua
Lasten kertomaa Seminaareja Pohjoismainen hanke


Kokemuksia ja ajatuksia sadutuksesta

Kaija Kemppainen perheneuvolajohtaja Kotka

Saduttamistilanteessa lapsi ja aikuinen kohtaavat ja jakavat lapsen omaa tarinaa ainutlaatuisella tavalla lapsen ehdoilla. Lapsi vie ja aikuinen opettelee seuraamaan lapsen ajattelun polkuja. Aikuinen "säestää" omalla kuuntelullaan, tarkalla kirjaamisellaan ja kirjatun sadun lukemisellaan. Jatkossa satua esille pannessaan, satukirjettä laatiessaan tai Satulehteen lähettäessään satuaikuinen voi sitten toimia lapsen tai lasten "äänenkannattajana" laajastikin.

Lapsen arvo ja asema kohoaa satuilevassa ryhmässä. Hänen ihkaomaa ääntään, kieltään ja ajatuskulkujaan kuullaan ja kirjataan tarkasti - ja hän saa vielä arvioida, onko kirjaaminen tapahtunut oikein. Hänen tarinansa lähetetään toisille lapsille kuultavaksi, siihen vastataan, ja se ehkä julkaistaan. Lapset ovat alkaneet myös luottaa siihen, että tulevat kuulluksi ja osaavat sitä pontevasti vaatia omana oikeutenaan myös muissa toimissa kuin saduttamisessa. Esimerkki ryhmäsadutustilanteesta ->

Satuaikuisetkin puhuvat nykyään lapsistaan uuteen sävyyn luovan yhteisön tähtinä, joiden luomisvoimaa pitää ylläpitää ja vaalia. Lumoutuneina ja ylpeinä he esittelevät omien lastensa tuotoksia toisille aikuisille.

Jos satu on lapsienergian ihkaomaa villiä ja vallatonta temmellyskenttää, näyttää satuilu myös olevan väline, jota lapsi käyttää tutkiessaan maailmaa ympärillään ja rakentaessaan sisäistä maailmaansa. Seikkailusaduissa lapset liikkuvat maan alla ja päällä, merellä, ilmassa ja avaruudessa, eläinten ja peikkojen asuinalueilla, neekereitten maassa ja Brysselissä. Pihapiiri ei enää riitä nykyisille lapsille, vaan se heidän maailmansa on laaja ja lavea. Koti on kuitenkin edelleenkin lapsen elämän keskipiste, maailman tärkein paikka. Sinne omiin koteihinsa palaavat niin pupu kuin Ihmemies tai Vedenneitokin huimien seikkailujensa jälkeen. Kotona sitten syödään aamu- ja iltapalaa, nukutaan, lähdetään töihin, juhlitaankin. Elämän arkea ja säännönmukaisuutta ihmetellään ja etsitään mieltä sen rutiinien takaa. Ystävyys, rakkaus, erot, sairaudet, syntyminen ja kuolema askarruttavat lapsia.

Satututkimuksella etsitään erilaisia näkökulmia ja lähestymistapoja, kuljetaan monenlaisia polkuja, testataan erilaisia loppuja. Eivät tarinat aina hyvin lopu niinkuin ei oikeassa elämässäkään. Joskus sadut loppuvat hirmuiseen tuhoon ja hävitykseen. Mutta sitten voidaan aloittaa uusi tarina ja kuinkas sitten kävikään...

Satu toimii lasten omana valtakuntana, jossa lapset hallitsevat oman kielensä, kulttuurin ja mielikuvituksen konsteilla. Omassa sadunvaltakunnassa voi ilman vaaraa ja vastuuta palkita ja rangaista, ylentää ja alentaa. Sinne voi paeta aikuisten määräilyä ja mielivaltaa. Satuilun kentillä rehottaakin sellainen sanoilla, kuvilla, huumorilla mässäily, että aikuisella on perässä pysymistä.

Satukäsittelyllä lapsi voi hakea lohtua ja helpotusta kokemilleen kolhuille ja pettymyksille. Satumaan suojassa lapsi voi turvallisesti tutkailla ja purkaa tuntojaan. Hämmentävät kokemukset siirretään sadunhahmoiksi ja etäännytetään näin käsittelyä varten. Satu kätkee ja tuo näkyviin. Eläytyvän aikuisen ja toisten lasten kanssa lapsi voi sadun suojassa jakaa, kohdata ja muokata myös kipeimpiä tuntojaan.

Ryhmäsaduissa lapset tekevät yhteisiä retkiä sadun valtakuntaan. Omat jutut, mielikuvat ja ratkaisut sovitetaan yhteisen toiminnan virtaan ja yhteisen hahmon luomiseen. Käytännössä opitaan eläytyvää kuuntelua, oman vuoron odottamista ja jakamista. Erilaisuus voidaan kokea rikkaudeksi, yhteiseksi hyväksi. Koetaan synergian vaikutus, opitaan sosiaalisuutta - kuin myös kestämään sitä, että oma ehdotus ei aina kelpaakaan toisille, koska se ehkä tuhoaa eikä vie tarinaa eteenpäin.

Alla oleva satu on esimerkki siitä, mitä isossa lapsiryhmässä tapahtuu kun annetaan lapsille puheenvuoro. He keskustelivat mm. tunteista: -"tästä tuli paha mieli", -"ei noin saa tehdä".

Olipa kerran pikkuhiiri ◊ Päiväkoti Sateenkaaren kokopäiväryhmä 4 - 7 v. 21 lasta Suomi

 

Lasten kommentit

Satu:

Olipa kerran pikkuhiiri

Aikuisen kommentit

 

(Sitten sieltä tuli lauma kissoja. Sitten ne söivät hänet niin, että verta jäi vain jäljelle.)

 

EI, EI ,EI, tollee toi on tyhmä jatko.

 

No miksi? Mitä nyt tehdään?

Ei se voi enää jatkua, kun ei jää mitään.

 

Löytyykö sitten joku ratkaisu, pelastus?

Ei kun toi ei oo hyvä. Se täytyy jättää pois. Sovitaan, että vain alku säilyy.

Sitten se meni omaan koloonsa syömään juustoa ja tuli toinen hiiri, joka tuli syömään kanssa. Ja tuli kissoja...

 

Ei kissoja! Käy taas huonosti!

 

Voiko ratkaista, ettei käy huonosti, jos niin halutaan?

 

...ja hiiriä tuli enemmän. Kissat tallasivat hiirenloukkuun ja lähtivät pakoon.

 

Ryhmä rauhoittuu, hyväksyy jatkon, olkapäät laskeutuvat rentoutuneina.

Yksi hiiri toisensa jälkeen meni ottamaan juustoa. Sit hiiret lähtis ulos..

 

Lähtee!, lapset korjaavat.

Ne meni leikkimään tulella

Jännitystä ryhmässä, olkapäät nousevat.

Ja sitten tuli valkoisia pilviä.

 

Ryhmä rentoutuu.

(Ja ne valkoiset pilvet putos taivaalta ja liiskas ne kaikki hiiret.)

 

Ei mitään liiskata. Jätettävä pois! EI! Ryhmä ei halua sitä satuunsa.

Ja aurinko paistaa, ja sitten rupesi satamaan ja tuli sammui ja tuli sateenkaari.

Satu luetaan kokonaisuudessaan ääneen - Onko näin hyvä? Kaikki hyväksyvät. Loppuuko satu vai jatketaanko vielä huomenna? Lapset haluavat jatkaa.

   

Seuraavana päivänä satu luetaan ja jatketaan.

 

Ja kukat olivat kauniita, ja kirkas perhonen lensi taivaalla, ja sieltä tuli varis...

 

...onko varis uhka?

..ja hiiret rupesivat leikkimään hippaa ja olivat aasinhäntää, ja sitten he pelasivat korttia. Sitten tuli kissa.

 

Ryhmä vastustaa, mutta yksi lapsista keksii jo ratkaisun.

Koira tuli haukkumaan kissoille. Sitten hän haukkui kissan pois.

 

Ryhmä ei hyväksy tätäkään, koska ei niinkään voi käydä. Sovitaan, että se voi olla Eetun omassa versiossa.

Ja sitten kävi satamaan lunta ja tekivät hiiret lumiukkoja ja lumihevosia ja lumikoiria ja hiiriä. Ja sitten tuli käärme.

 

Onko käärmeitä, kun on lunta...Käärme saa jäädä satuun.

Ja ne hiiret menivät lumilinnaan, ja sitten ne upposivat lumeen. Sitten ne rupesivat leikkimään lumisotaa. Sit ne tekivät lumesta liukumäen ja viisiäyriäisiä. Sitten hiirimummo kävi paistamaan pannukakkua ja hiirimummo teki lettuja. Ja sitten pikkuhiirelle tuli pannukakkua ja isommille lettuja ja niissä kermavaahtoa ja mansikkahilloa. Ja sitten ne kävivät nukkumaan. Sitte kun ne olivat tulleet nukkumasta, ni ne alko soittaa pianoa. Ja sitten he menivät kauppaan ostamaan nameja. Seuraavana aamuna hiirimummo teki kakkuja. Ja sitten tuli pimeää ja satu loppu.

 

 

Jospa se Kalevalan Sampo onkin nyt löytynyt lasten sadusta? Selvää onkin, että näillä kokemuksilla kaikki alkuperäiset satupedagogit jatkavat saduttamista. Saduttajien joukkoon on tullut myös siinä määrin lisäväkeä, että saduttajien määrää on nyt mahdotonta edes selvittää. Pohjoismaista satuverkkoa laajennetaan. Paikallislehdessä on satunurkka. Kirjastossa on oma nurkka lasten tarinoille. On tapaamisia, joissa eri saduttajaryhmät voivat tarinoida omista kokemuksistaan.

 

Sivun alkuun

Leikkivät tutkijat -tutkimus

Lapsille puheenvuoro -väitöstutkimus

Lapset kertovat -hankkeen sivujen alkuun


Yhteyshenkilö: