Opettajat Erja Kyllönen ja Pirkko Neuvonen kertoivat Vaasan tutkijatapaamisessa 20.5. 1997 kokemuksistaan saduttamisesta koulun työmenetelmänä.

Uutta sadutusmenetelmässä on yksilöllisyys ja todellinen kuuntelemaan oppiminen. Koska opettaja ei saa korjata, ohjailla tai keskeyttää lapsen kerrontaa, hänen on itse opittava vaikenemisen taito, ja se ei ole helppoa puhetyöläiselle. Lisäksi opettaja kirjaa lapsen kerronnan sanasta sanaan niin kuin lapsi sen haluaa, joten kyseessä on todella lapsikeskeinen tai paremminkin lapsijohtoinen työtapa, jossa opettaja ei juurikaan voi vaikuttaa lopputulokseen. "Havaitsin itselleni olevan vaikeaa hyväksyä kielellinen asu sellaisenaan. Olen työssäni oppinut vain korjaamaan virheitä ja jopa etsimällä etsimään niitä." Saduttaminen vaatii opettajalta taitoa järjestää muiden oppilaiden työ siten, että hänellä on mahdollisuus kuunnella rauhassa vain yhtä lasta kerrallaan. Tämä onkin suurin este saduttamisen käyttämiseen yleisemmin koululuokissa, sillä luokkakoko on todella suuri eikä opettajalla ole luokassaan useinkaan muita aikuisia apunaan.

Saduttaminen on synnyttänyt uusia tapoja lähestyä eri oppiaineita, esimerkiksi luonto-opetusta ja matematiikkaa. Lapset laativat erilaisia luontoaiheisia satuja, joissa sekoittuvat sekä mielikuvitus että aiheesta saadut asiatiedot. Esimerkiksi talvinen tarina jäniksenpojasta voi olla kuvaus jäniksen selviämisestä talven yli väritettynä lapsen mielikuvituksella pienestä jäniksenpojasta.

Lapset tekevät mielellään myös pieniä kirjasia omista tarinoistaan liittyen koko luokan yhteiseen teemaan. Sadut toimivat siis teemojen kokoajana. Eri teemojen yhteydessä on syntynyt myös sarjakuvia ja näytelmiä, joiden pohjana on lapsen itsensä tekemä satu.

Saduttaminen voi olla myös osa matematiikan ongelmanratkaisutehtäviä. Lapset laativat toisilleen laskutarinoita, joihin sisältyy jokin tehtävä toisten ratkaistavaksi. He kirjoittavat tarinan matematiikanvihkoonsa, tekevät siihen liittyvät laskulausekkeet ja usein myös kuvittavat tarinansa. Saduttaminen on siis hyvin eheyttävä työtapa, joka poistaa eri oppiaineiden rajoja.

Saduttaminen menetelmänä avasi opettajalle uuden näkymän poikien maailmaan. Onhan aika yleistä, että poikien itse kirjoittamat tarinat ovat aika lyhyitä. Tarinoiden lyhyys liittyy poikien motorisiin vaikeuksiin käsin kirjoittamisessa. Käsialakirjainten koukerot siis hidastavat, jopa estävät tarinan tuottamista. Saduttamisen menetelmää käytettäessä myös poikien mielikuvitusmaailma pääsee valloilleen, koska kertojan ei tarvitse keskittyä kirjoittamiseen.

Valtameri ◊ Juho Timonen 8 v. Teppanan koulu Kajaani Suomi

Olipa kerran suuren suuri valas, joka uiskenteli joka päivä maailman suurimmassa meressä. Eräänä päivänä valas päätti tavata ystäväänsä, jolla oli muita monia kavereita. Yhtenä iltana valas kutsui kaverinsa luoksensa. He suunnittelivat, miten saisivat valtameren puhtaaksi. He ryhtyivät toimeen siivoamaan valtamerta. Lopulta kaikki olivat todella uupuneita. Heillä oli monta pussia täynnä roskia. He veivät ne hain kierrätyskeskukseen. Hai sanoi: "Teilläpäs on ollut kova homma."

Yhtenä iltana valas sai kutsun hailta ja muilta kavereilta kevätjuhliin valtameren louhokseen. Siellä oli todella kivat juhlat, jossa oli paljon kakkuja ja mehua. Ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun saakka puhtaassa valtameressä.

Sama pätee luonnollisesti myös tyttöjen satujen pituuteen. Yleensä lapset ovat olleet erityisen ylpeitä omista tietokoneella kirjoitetuista saduistaaan ja lukevat ja esittelevät niitä mielellään. Vanhempien osallistuminen satujen kirjaamiseen on antanut myös uuden tavan tehdä kodin ja koulun välistä yhteistyötä.

Vedenalainen omenapuu ◊ Karoliina Schwab Teppanan koulu Kajaani Suomi

Olipa monta vuotta sitten, ainakin 5000 vuotta sitten, meren syvimmässä kohdassa kaunis palatsi. Palatsin seinät olivat puhdasta kultaa. Palatsin puutarhassa oli meriruusuja, meripensaita ja meriomenapuita. Vain palatsissa oli meriomenapuita, mutta kaikki omenapuut kuolivat jään noustessa pinnan päälle paitsi yksi. Omenapuu oli aivan tavallinen kuten muutkin.

Linnassa asuva prinsessa hoiti puuta. Hän peitteli puun joka talvi suojaksi kylmältä paitsi yhtenä talvena hän unohti peitellä. Talven jälkeen, kun hän heräsi, hän muisti, että hän oli unohtanut peitellä puun. Hän ryntäsi ulos katsomaan puuta ja odotti, että puu olisi kuollut. Kun hän oli ulkona, hän hämmästyi, kun puu ei ollutkaan kuollut. Siitä lähtien hän oli niin onnellinen, että hän muisti aina hoitaa puuta.