9.3.2001 tiedotustilaisuuden info koskien videota
Pitkä pakolaisuus - toivoa
tulevaisuuteen sekä
Satusiltaa -
Kisah wa Tawasul - Story Bridge -
Beirutissa asuvien palestiinalaislasten ja Kotkassa asuvien
suomalaislasten välillä. Satusillan rakentamisesta ovat
vastuussa Soha Abdulrahman Beirutin päässä ja Kaija Kemppainen
Kotkan sillanpäässä. Siitä enemmän myöhemmin.
PITKÄ PAKOLAISUUS – TOIVOA TULEVAISUUTEEN -video. Beit Atfal
Assumoud ja
psykososiaalisen pakolaistyön kehittäminen. Video on kuvattu
Libanonissa joulukuussa 2000.
Psykologi Anne Alitolppa-Niitamo esittelee
palestiinalaispakolaisten
mielenterveyshankkeesta tehdyn välivaiheen arvioinnin.
Hanke on Libanonin palestiinalaispakolaisten Beit Atfal
Assumoud –järjestön
(BAS) ja Psykologien sosiaalisen vastuun (PSV) yhteisprojekti.
Keskeisiä
yhteistyökumppaneita Libanonissa ovat psykologi, psykiatri,
sosiaalityöntekijät, puheterapeutti, erityisopettaja ja
lastentarhanopettajat. Arviointia on tehty joulukuusta 2000
lähtien.
Psykologit Kaija Kemppainen ja Monika Riihelä kertovat BAS:n
ja PSV:n
uudesta yhteisestä Satusilta –projektista, joka on alkanut
joulukuussa 2000.
Tiedustelut: Kirsti Palonen, p. 040 581 9255, s-posti
kpalonen@saunalahti.fi
Psykologien sosiaalinen vastuu ry esittää
PITKÄ PAKOLAISUUS – TOIVOA TULEVAISUUTEEN
Beit Atfal Assumoud ja psykososiaalisen pakolaistyön
kehittäminen
Missä ovat juureni? Mikä on kotimaani? Mikä on kansani? Kuka
minä olen –
tässä, tällä hetkellä ja tulevaisuudessa? Nämä ovat
identiteetin ja
minuuden kannalta perustavia kysymyksiä. Vieraalla maalla
pakolaisuudessa
elävän saattaa olla vaikea löytää vastausta näihin
kysymyksiin, kun side
omaan ja oman suvun historiaan ohenee.
Libanonin palestiinalaispakolaisia auttava Beit Atfal Assumoud
–järjestön
(BAS) toiminnassa pyrkimys identiteetin ja minuuden rakentamiseen
ja
ylläpitoon on jatkuva jokapäiväinen tehtävä. Se on
välttämätöntä psyykkisen
tasapainon ja mielenterveyden säilyttämiselle oloissa, joissa
tuskin kukaan
välttyy väkivaltaisuuksien, konfliktien ja oikeudettomuuden
tuottamilta
psyykkisiltä traumoilta ja deprivaatiolta.
Psykososiaalinen pakolaistyö epävakaissa oloissa vaatii niin
pitkäjänteisyyttä kuin nopeaa reagointia
yhteiskunnallispoliittisiin
tapahtumiin. Tässä videossa kerrotaan, miten BAS on
määrätietoisesti
kehittänyt psykososiaalista työtä pakolaisten tarpeita
vastaavaksi. Vuonna
1976 orpokotitoiminnasta alkanut työ on laajentunut
käsittämään erilaisia
sosiaali- ja terveydenhuollon, kasvatuksen ja koulutuksen muotoja.
BAS:n palveluksessa on pakolaisleireillä kymmenessä
toimintakeskuksessa jo
pitkään ollut esim. sosiaalityöntekijöitä,
lastentarhanopettajia ja
hammaslääkäreitä. Muutaman vuoden ajan on ensimmäinen
Libanonin BAS:n
palestiinalaispakolaisia palveleva mielenterveyskeskus kehittänyt
myös
erilaisia mielenterveysmuotoja. Keskuksessa työskentelee
psykiatri,
psykologi, psykologiassistentti, sosiaalityöntekijä,
puheterapeutti ja
erityisopettaja. Psykologien sosiaalinen vastuu ry. Suomesta on
tehnyt
yhteistyötä BAS:n kanssa vuodesta 1984 alkaen.
Ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyöosasto on tukenut
videon
valmistamista.
Video on kuvattu Libanonissa joulukuussa 2000. Se kestää n.
30 min.
Tiedustelut: Kirsti Palonen, p. 040 581 9255, s-posti
kpalonen@saunalahti.fi
SADUTUSMENETELMÄN avulla silta Kotkan
ja Breirutin välille
Sadutus (storycrafting, sagotering) on suomalainen kuunteluun
rohkaiseva ja
vuorovaikutusta syventävä keksintö (Riihelä 1991). Menetelmän
avulla
muutetaan perinteistä lasta holhoavaa, eristävää ja alistavaa
kulttuuria
kumppanuudeksi lasten kanssa huolehtien kuitenkin samalla lasten
tarpeesta
hoivaan ja suojaan (Riihelä 1996). Menetelmä, josta jo nyt on
olemassa
monia sovellutuksia tuo näkyviin lasten tiedon tuottamistapoja ja
heidän
omaa kulttuuriaan, erityisesti heidän leikkejään (Riihelä
2000). Lasten
subjektiivisuutta kunnioittamalla se lisää heidän
mahdollisuuksiaan itse
osallistua hoivan ja opetuksen sekä kriisityön ja lukutaidon
käytäntöjen
muotoutumiseen.
Sekä kertoja että kuulija osallistuvat aktiivisesti kerronnan
syntyyn.
Menetelmän perusohje on: Pyydä lasta, lapsia (toista osapuolta)
kertomaan
satu (tarina, story) ja kerro, että kirjoitat sen muistiin
sanatarkasti
juuri niin kuin hän sen kertoo. Ja kun satu on valmis, luet sen
hänelle,
jotta hän voi halutessaan tehdä korjauksia. Menetelmä on vapaa
vaatimuksista ja arvioinnista sekä tulkinnasta. Se on kohtaamista
ja
jakamista, jossa "autettava" antaa auttajalle, oppilas
opettajalle, lapsi
vanhemmille, potilas lääkärille uutta tietoa, omia
näkemyksiään ja
tuntemuksiaan.
Menetelmä sopii kaikkiin kulttuureihin (ja alakulttuureihin),
joissa
ihmistä kunnioitetaan puhe- ja kommunikaatiotaidoista riippumatta.
Tässä
kohtaamisessa lapsi (toinen osapuoli) luo omista
henkilökohtaisista
lähtökohdistaan käsin kertomuksensa (ääntelynsä,
piirroksensa, leikkinsä,
mielipiteensä). Tarinan vastaanottaja ja jälleenkertoja on
useimmiten itse
samasta tai samankaltaisesta kulttuurista. Sadutus on
terapeuttinen väline,
jossa rakennetaan itsetuntoa kertojan vahvuuksien varaan
tekemällä
näkyväksi kriisissä elävien lasten, esim. lastenkotilasten
omia tarinoita
sekä kuuntelemalla ja julkaisemalla niitä (Kemppainen &
Riihelä 2000).
Sodan ja kriisien keskellä menetelmä tuo nopean ensiavun, kun
ahdistuneen
tuskaa huomataan ja jaetaan kärsivän omia sanoja tai purkauksia
toistamalla
ja jakamalla niitä. Uusiin, vieraisiin ympäristöihin
joutuneiden
tutustumista ja muuttajien ehdoilla tapahtuvaa ryhmäytymistä
helpotetaan
ryhmäsadutuksen avulla, jossa ryhmäläiset kuulevat toistensa
kertomuksia ja
tekevät myös yhteisiä tarinoita.
Sadutus on myös halpa ja yksinkertainen oppimisen väline, jossa
opitaan
lukemaan ja kirjoittamaan ilman kirjoja ja opetussuunnitelmia. Kun
näkee
oman puheensa muuttuvan kirjoitetuiksi merkeiksi, syntyy
uteliaisuus
selvittää, miten kirjainmerkkejä tulkitaan. Lapset jotka eivät
osaa lukea,
kokevat kirjoittamistaidon merkityksen, kun esimerkiksi vanhempi,
joka ei
ole kuullut tarinaa, pystyy sen kuitenkin merkkien avulla
kertomaan
uudestaan. Matematiikkasadutus on sitä, että lasten
käsitellessä lukuja ja
suuruuksia aikuinen kirjaa heidän pohdintojaan ja kokeilujaan.
Muistiinpanoja käytetään yhdessä lasten kanssa opettajan ja
lasten
välisessä dialogissa. Lapset tuovat omat mietteensä ja aikuinen
oman
osaamisensa yhteiseen pohdintaan ja suunnitteluun (Rutanen 2000).
Sadutusmenetelmää on sovellettu Suomessa, kaikissa Pohjoismaissa,
Eestissä,
Englannissa, palestiinalaisten pakolaisten keskuudessa jne. ja
todettu
hyvin käyttökelpoiseksi. Menetelmää ja sen avulla rakennetun
verkoston
tuloksellisuutta ja laaja-alaisuutta on arvioitu
väitöstutkimuksessa
(Karlsson 2000). Menetelmä on kehittämis- ja tutkimustyön
yhdistämisen
tulos. Työtä jatketaan edelleen moniammatillisesti ja -tieteellisesti
mm.
Stakesin Lapset kertovat -hankkeessa.
Karlsson, L. 2000. Lapsille puheenvuoro. Ammattikäytännön
perinteet
murroksessa. Helsingin yliopiston kasvatuspsykologian
tutkimusyksikkö.
Tutkimuksia 1/2000. Helsinki: Edita.
Kemppainen, K. & Riihelä, M. (toim.) 2000. Voitko olla? E du
me mej? Vil du
varæ med meg? Er du med meg? Viltu vera me'mm? Lapset kertovat
tarinoitaan Suomessa ja koko Pohjolassa. Helsinki: Edita.
Riihelä, M. 1991. Aikakortit, tie lasten ajatteluun. Helsinki:
VAPK.
Riihelä, M. 1996. Mitä teemme lasten kysymyksille? Lasten ja
ammattilaisten kohtaamisten merkitysulottuvuuksia
lapsi-instituutioissa.
Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian laitos. Stakes -tutkimuksia
66.
Jyväskylä: Gummerus.
Riihelä, M. 2000. Leikkivät tutkijat. Lasten keskinäiset leikit
ovat
oivaltavaa oppimista. Post. doc. tutkimus. Filminova. Helsinki:
Edita.
Riihelä, M. 2001. The Storycrafting method & the
storycrafting video.
Helsinki: Stakes.
Rutanen, N., Riihelä M. (toim.) 2000. Kivi ois muurahaiselle
vuori. Pienten
lasten käsityksiä matematiikasta ja luontoilmiöistä. Helsinki:
Edita.
Sivun alkuun
Lapset kertovat -hankkeen sivujen alkuun
Yhteyshenkilö:
