1. Ammattilaista itseä hyödyttävä toimintastrategia. Sitä käyttäessään ammattilainen poimii niitä asioita ja ajatuksia, jotka tukevat hänen omia mielipiteitään. Aikuinen etsii perusteluja omille tulkinnoille ja käsityksilleen. Lapsi on silloin ammattilaisen työn kohde.
2. Vaikuttamaan pyrkivä toimintastrategia. Siinä ammattilainen pyrkii ensisijaisesti muuttamaan tai kehittämään lasta, lapsen mielipiteitä tai toimintatapaa sellaiseksi, jonka aikuinen kokee oleelliseksi tai tärkeäksi. Tällöin lapsi nähdään ensisijaisesti "puutteellisena" siten ei-valmiina työn kohteena, jolloin huomion kohteeksi ei nouse lasten tiedon tuottamisen sisältö ja tapa.
3. Kohtaava ja osallisuuden toimintakulttuuri eroaa perinteisestä kasvatus- ja opetuskulttuurista. Siinä ammattilainen on kiinnostunut siitä, miten lapsi ajattelee ja mihin lasten tuottama tieto perustuu. Ammattilainen työskentelee orientaatiolla: miten monenlaista tietoa ja monella tavalla tietoa voi tuottaa. Näin ammattilainen saa tietoa niistä lapsista, joiden kanssa hän työskentelee. Uusi tieto nostaa esiin uusia kysymyksiä ja ideoita, miten toimintaa voidaan jatkaa, millaisia toimintaedellytyksiä tarvitaan, miten lasten ja ammattilaisten ajatukset liittyvät toisiinsa. Lapsia ei arvioida. Näin kohtaava toimintakulttuuri muodostuu vastavuoroiseksi, jossa sekä ammattilaiset että lapset ovat aktiivisia, osaavia ja luovia toimijoita ja tiedon tuottajana.

Perinteisessä kasvatus- ja opetuskulttuurissa ei lapsia ole nähty tiedon tuottajina. Halua työn uudistamiseen on ollut, mutta perinteisellä kasvatus- ja opetuskulttuurilla on tuhatvuotiset perinteet. Siksi niiden uudistaminen on varsin työlästä.

Sadutus-menetelmällä osallisuuden toimintakulttuuriin

Väitöstutkimuksessani Lapsille puheenvuoro- ammattikäytännön perinteet murroksessa (2000) sekä tutkimuksessa Saduttamalla lasten kulttuuriin (1999) tutkin lapsen asemaa opetuksessa ja kasvatuksessa, eksperttiyttä sekä uutta, Suomessa kehitettyä sadutus-menetelmää. Menetelmää kehitettiin ja tutkittiin 23 paikkakunnalla ja kaikissa Pohjoismaissa Stakesin verkostohankkeessa 1995-1997. Hanketta veti Stakesin projektipäällikkö Monika Riihelä ja tutkija Liisa Karlsson sekä kentän edustaja päiväkodinjohtaja Seppo Sarras Imatralta. Nyt sadutusta käyttää tuhannet ammattilaiset ja heidän kanssaan toimivat lapset, nuoret ja muut asiakkaat Suomessa ja muissa maissa. Sadutusta on menestyksellisesti käytetty peruskoulun eri asteilla, päiväkodeissa, perhepäivähoidossa, sosiaalityössä, lastenkodeissa, kirjastoissa, neuvoloissa, erityisopetuksessa, nuorisotyössä, museotoiminnassa, sairaaloissa, työyhteisössä, vanhustyössä jne. Lapset ovat myös käyneet kirjeenvaihtoa omien kertomustensa kautta useamman vuoden ajan.

Sadutus-menetelmässä tulee lapsen maailma ja tiedontuottaminen hyvin näkyväksi. Itse sadutus-tapahtuma on yksinkertainen kuvata, mutta siihen kytkeytyy perinteisestä toimintatavasta poikkeava toimintakulttuuri ja toimintakäsityksiä kuten käsitykset oppimisesta kasvatuksesta, lapsesta, ammattilaisuudesta ja yhteisön toiminnasta. Sadutus-menetelmää käyttävältä aikuiselta vaaditaan aitoa kiinnostusta lasta kohtaan, todellista halua kuunnella ja oppia lapselta, oppia yhdessä lasten kanssa, kyselevää ja tutkivaa mieltä sekä herkkyyttä huomata ja reagoida erilaisiin tilanteisiin. Sadutus-menetelmässä aikuinen osoittaa olevansa kiinnostunut lapseta uuden tiedon tuottajana konkreettisesti sanomalla lapselle tai ryhmälle:

Sitten lapsi tai lapsiryhmä kertoo kertomuksen ja se kirjataan sana sanalta stilisoimatta tekstiä. Lasta tai tämän kertomusta ei myöskään arvioida. Jokainen lapsi päättää, millainen on hänen kertomuksensa. Jokaisen kertomus on siten ainutlaatuinen, eikä kenelläkään muulla ole samanlaista. Lasten ajatuksia arvostetaan myös siten, että ne dokumentoidaan huolellisesti. Kertomukset säilytetään lasten näkyvillä esimerkiksi seinällä tai vaikkapa satukansiossa, joka on muiden satukirjojen joukossa kirjahyllyssä, helposti saatavilla. Lasten kertomuksia luetaan muille lapsille ja aikuisille ja niihin voi palata uudelleen useaan otteeseen. Usein lapset haluavat myös kuvittaa kertomuksensa. Kertomuksen syntyminen on aina yhteisöllinen tapahtuma, joka perustuu vuorovaikutukselle, toisen kunnioittamiselle ja vakavasti ottamiselle.

Tutkimuksessa tuli esiin, että sadutus-menetelmää käyttävät ammattilaiset muuttivat toimintakulttuuria lapsia kohtaavaksi. Ammattilaiset antoivat tilaa lasten omalle kulttuurille ja tiedon tuottamiselle. He tekivät sen näkyväksi ja arvokkaaksi. Tärkeäksi osoittautui ammattilaisten kesken järjestetyt, säännölliset reflektoivia tilaisuudet, jossa he kertoivat lasten tuottamista kertomuksista ja niistä nousseista ajatuksista. Lasten tuottamaan tietoon keskittyminen nosti esiin uusia ulottuvuuksia, jotka innostivat myös ammattilaiset aktiivisesti tuottamaan omaa tietoa. Työntekijät kehittivät omaa työtään ja toimintaa lasten kanssa ja heidän perheittensä kanssa.

Tutkimus osoitti, että sadutus-menetelmän säännöllinen käyttö paransi kasvatus- ja opetustoiminnan laatua. Se lisäsi viihtyvyyttä ja innostusta toimintaan sekä houkutteli niin lapset kuin ammattilaisetkin aktiivisiksi. Lisäksi prosessissa muuttuivat myös ammattilasten käsitykset lapsesta. Kun ammattilaiset huomasivat lasten vahvuudet ja osaamisen, annettiin lapselle enemmän tilaa arjen monissa tilanteissa tiedon ja kulttuurin tuottajana. Lapsia ei siten enää nähty kuten ennen osaamattomina ja ongelmallisina. Lasten itsetunto kohosi, joka johti innokkuuteen osallistua ja oppia uusia asioita. Ammattilaisten työn suunnittelun pohjaksi nousi lasten tuoma uusi tieto. Kasvatus- ja oppimistoimintaa ryhdyttiin suunnittelemaan ja toteuttamaan yhdessä lasten kanssa.

Kasvatustieteen tohtori Liisa Karlsson liisa.karlsson@helsinki.fi

Takaisin Suomen Akatemian tilaisuuden sivulle

Lapset kertovat -hankkeen sivujen alkuun

Yhteyshenkilö: