Lapset luovat kertomakulttuuria 28.9. 2001
Suomen Akatemian kulttuuritapahtumassa

LASTEN TIEDONTUOTTAMISTAVOISTA

Monika Riihelä
Esitelmä Suomen Akatemian kulttuuriseminaarissa 28.09.2001

VIDEO -tutkimuksessa Leikkivät tutkijat (Riihelä, 2000) Iida ja Henry leikkivät veden elementeillä. Hetkessä yksivuotiaat Iida ja Henry ehtivät tehdä paljon asioita. He kokeilevat veden ja näkinkengän ominaisuuksia. Kokeillessaan he kyselevät sanattomia kysymyksiään. Iida yhdistää uuden havainnon entisiin kokemuksiinsa kun vesi roiskahtaa poskelle ja käsi tunnustelee veden märkyyttä ja viileyttä omalla lämpimällä poskella.

Henry ideoi näkinkengästä lähteviä ääniä: kiviä vasten, hampaiden välissä ja koputtelemalla pöydän pintaa. Lapset tutkivat, oppivat ja leikkivät.

Mutta tämän videotutkimukseni, nimeltään Leikkivät tutkijat, perusteella he tekevät vielä jotakin muuta: he tuottavat uutta tietoa, ei vain itselleen ja toisilleen vaan myös aikuisille katsojille.

Keskustelu pienten lasten oppimaan oppimisesta on tänä päivänä tärkeällä sijalla. Lasten tiedontuottamistapojen huomioiminen on vasta tulollaan. Tiedon tuottaminen ei tarkoita vain tiettyä tapaa oppia. Tuottaessaan uutta tietoa ihminen sekä oppii että opettaa. Tietoa tuotettaessa tapahtuu jotakin, jota ei voida katsoa kuuluvan perinteiseen oppimiseen. Tiedontuottaminen synnyttää uusia innovaatioita, tai yllättäviä variaatioita, yhdistelmiä, oivalluksia. Syntyy uusi sana, sävel, liikesarja tai yhteinen leikki. Tietoa tuotettaessa tehdään sellaista, jota ei olla ennen tehty. Silloin ei olla varsinaisesti opettelemassa uutta asiaa, vaan oivaltamassa, keksimässä, luomassa jotakin erityistä ja ainutlaatuista.

Vauvatutkijat ovat lasten tiedontuottamistapojen selvitystyössä edelläkävijöitä. (Mm. Trevarthen 1979, Stern 1996, ja Petitto 2001. Tässä eräitä mielenkiintoisia löydöksiä:

- 4 kuukautta vanha sikiö osaa jo keskittyä kuuntelemaan.
- Sikiö erottaa eri sävelmiä toisistaan, samoin kuin isän, äidin ja sisarusten äänet.
- Vastasyntynyt vertailee eroja ja yhtäläisyyksiä ja yhdistää havaintonsa, hankkii tunneperäisiä ja järkeileviä kokemuksia.
- Matkimisen valmius on syntymästä asti vahva.
- Vastasyntynyt on herkistynyt kommunikoinnin vuorotteluun ja leikkiin.
- Käsillään pieni vauva "soittaa" kuulemansa kielen rytmin, eräänlaista jokeltelevaa tanssia.
- Vauvalla on utelias ja kysyvä mieli.
- Vauva on aktiivisessa vuorovaikutuksessa ihmisten ja ympärillä olevien ilmiöiden kanssa.
- Pienellä lapsella on omia henkilökohtaisia teemoja, tai tarinoita, joita hän kuljettaa mukanaan.

Nämä uudet löydökset haastavat perinteisiä neuvonnan, kasvatuksen ja opetuksen käytäntöjä. Käytännöt ovat toki kaksi tuhatta vuotta vanhoja, joten perinteet painavat. Nimeämistä korostava työote ja pedagogiset kysymykset, joiden avulla aikuinen ottaa puheenvuoron itselleen, tulisi korvata vastavuoroisuutta edistävillä työmenetelmillä.

Mutta tarvitsemme vielä paljon tietoa siitä, miten työkäytännöt kytketään luontevasti lasten monimuotoisiin tiedontuottamistapoihin. Mm. näitä asioita selvittelemme Lapset kertovat monitieteellisessä hankkeessamme.

Lapsille leikki on ehkä tärkein tie uuden tiedon keksimiselle. Tästä kertoo Reeli Karimäki enemmän. Toinen tie on kertominen, josta Liisa Karlsson puhuu. Ja kolmas tie uuden tiedon äärelle on uteliaisuus ja kysyminen.

Tutkimuksessani Mitä teemme lasten kysymyksille? vertasin aikuisten ja lasten tekemiä kysymyksiä toisiinsa. Tilanteet olin taltioinut neuvolassa, päiväkodissa, koulussa ja kirjastossa. Ja tulos oli seuraavanlainen:

Aineiston kysymyksistä aikuiset esittivät 64%
Mutta kun kysymykset jaettiin osallistujien määrällä tulos oli, että lasten kysymysten osuus kaikista kysymyksistä olikin enää vain 10%.
Toisin sanoen aikuisten kysymystulvan alle hukkuivat lasten tiedonhalu ja kysyvä mieli.

Tulos on hätkähdyttävä etenkin siksi, että kaikki osallistuvat työntekijät olivat pitkään kehittäneet työtään lapsia huomioiden ja he olivat myös tietoisia tutkimukseni tarkoituksesta: löytää lasten kysymyksiä virallisen neuvonnan, kasvatuksen ja opetuksen piiristä. Poikkeuksen hoivan ja kasvatuksen laitoksista teki kirjasto, jossa lasten kysymykset ohjasivat kirjastonhoitajien työtä.

Poikkeuksen muodosti myös seuraava keskustelu, joka käytiin eräässä päiväkodissa.
Esikouluryhmässä teemana oli ihmisen kehitys. Asiaa oli jo käsitelty pitkään ja monesta näkökulmasta. Erään lapsen äiti oli raskaana ja lastentarhanopettaja oli pyytänyt häntä vierailemaan päiväkodissa ja kertomaan lapsille sikiöstä ja lapsen syntymisestä. Tämä on ainoa keskusteluesimerkki koko aineistosta, jossa aikuinen ei esitä yhtään kysymystä, ja tilanne täyttyykin tässä lasten kysymysten tulvalla.

Äiti istuu ison mahansa kanssa lasten edessä ja tässä ote keskustelusta. Eeva ottaa ensimmäisen puheenvuoron.

Eeva näyttää käsillään napanuoran pituutta: Meiän Ainollakin oli näin pitkä napa ekaks. Sitten se leikataan.
Äiti: Niin se napanuora.
Eeva: Niin.
Äiti: Hmm.
Eeva: Ja siitä tulee kaikki ravinto sille vauvalle.
Äiti: Hmm.
Eeva ajatuksissaan: Hmm.
Eeva jatkaa: Mun äitillä ja Ainollakin on napanuora.
Äiti vastaa: Sullakin on. Kaikilla on ollut. Kaikilla on ollut tää napa, mistä se on lähtenyt se napanuora.
Eeva: Sullakin on.
Äiti näyttää omaa napaansa: Nyt mulla on oikein iso napa.
Tuleva isosisko Aino ja Eeva-tyttö kokeilevat äidin isoa vatsaa. Pojat istuvat lattialla ja kuuntelevat keskustelua.
Äiti: Tuota myöten se on tullut kaikille, ravinto ja kaikki.
Eeva levittää käsiään: Sillä vauvalla on näin pitkä napanuora nyt siellä mahassa.
Ja äiti vastaa: Mä en itse asiassa tiiä kuinka pitkä. Kyllä se varmaan aika pitkä saa olla,
että se sopii liikkumaan.
Eeva kumartuu vatsan ylle ja kysyy sikiöltä: Mitä kuuluu siellä?
Ja nyt tulevat pojatkin mukaan keskusteluun.
Jarmo kysyy: Onko sillä mittanauha siellä, että se voi liikkua?
Äitiä naurattaa: No, ei.
Tuomo arvelee: No oliskos sillä ne lääkärivehkeet siellä? Niin, niin ja vähän leikkais sen na-panuoran siitä poikki, kläks.
Petteri sanoo: Sit se tulis sieltä ulos, eiku leikkais kokonaan mahan poikki ja tulis ulos.
Äiti: Onneks niillä ei ole mitään vempaimia.

Ja keskustelu jatkuu. Tässä pojat pohtivat mitkä tekijät aloittavat synnytyksen.

Niina Rutanen on kirjassaan Kivi ois muurahaiselle vuori, (2000 s. 25-26) kertonut pienten lasten kokemuksista matematiikan käsitteiden ja luontoilmiöiden parissa. Tiedot koottiin Stakesin Pienten lasten LUMA-hankkeessa.

Niina Rutanen kertoo: Lasten leikeissä ja keskusteluissa esiintyvät matemaattiset ja luonnonilmiöitä koskevat kysymykset ovat usein avoimien ongelmien kaltaisia. Kysymykset, päättelyt ja kokeilut syntyvät lasten lähtökohdista ja kiinnostuksista. Keskittymällä lasten omien oivallusten tallentamiseen ja toiminnan tarkkailuun avautuu uusia näkökulmia erityisesti alle kolmivuotiaiden matemaattiseen maailmaan.

Samasta kirjasta löytyy myös kuusivuotiaan Sofian saduttajalleen kertoma satu. Tässä tulevat näkyviin Sofian omat kokemukset ja löydöt matematiikan alalta. Sadun nimi on Kiskan myyjä:

Olipa kerran kiskan myyjä, joka halusi kovasti ihmisiä. Mutta hän oli niin nuori - kun eräänä päivänä joku tuli niin hän innoitsi liikaa siitä ja hän, joka osti tikkarin ja kun hän joka osti tikkarin niin vaikka tikkari maksoi markan, niin hän maksoikin kympin ja sitten kiskan myyjä antoikin vain 5 markkaa takaisin ja sitten hän joka olisi pitänyt saada 9 markkaa vihastui siitä ja raivasi hirveästi. Niinpä hän sanoi, jos olette noin innostunut, että annatte vähemmän rahaa - niin voitte myös maksaa sitten enemmän. Niinpä hän antoi ostajalle takaisin 4 markkaa. Sitten hän rauhoittui ja sitten ostaja lähti pois.

Ja sitten tuli eräs toinen, joka halusi ostaa kirjoja kun TV:ssä oli sanottu, että kiskalla olisi kirjoja. Mutta kiskan myyjä sanoi, että kyllä meillä on kirjoja, mutta, mutta. Kiskan myyjä sanoi että heillä oli vaan aikuisten ja lasten kirjoja, mutta ne olivat hyvin pitkiä, niinpä hän sanoi, että yksi kirja maksaa 2 kymppiä ja ostaja pelästyi, että niinkö kallis kirjat ovat! Ja kiskan myyjä sanoi, että jopa jotkut metrin paksuiset kirjat jossain kaupassa maksavat satasen. Sitten ostaja halusi niitä satasen kirjoja, niinpä kiskan myyjä sanoi, että meillä on niitä, mutta haluatteko lasten vai aikuisten? Sitten hän sanoi, että hän halusi lasten kirjoja ja maksoi sitten satasen niistä jokaisesta, jokaisesta kolmesta lasten kirjoista. Sitten hän lähti pois ja sitten siihen loppui tarina.

Palaan nyt yksivuotiaan Iidan silakka ja vesitutkimukseen, jota videolta nähtiin.

Silakka oli pedagogin kädessä ja Iidan käsi tunnusteli kalan päätä. Iida kääntyi kalasta poispäin ja äänteli ÖÖÖÖH ja hetken kuluttua tunnustellessaan kalaa hän ryhtyi leikkimään syljellä ja kielellä omassa suussaan. Hän sai aikaan yllättäviä ääniä, kun kieli poukkoili suun sisäpinnoissa.
Sukat olivat vesikokeilusta märät, joten jalkoja liikuttelemalla Iida teki uusia vesiääniä lattiaa vasten. Suu, kieli, sylki, kädet, sormet, iho, jalat ja katse olivat Iidan tehokkaassa käytössä.
Tämän voimme nähdä, mutta kokemuksistaan ja oivalluksistaan tietää vain Iida itse.
Ja annankin lopuksi uudelleen puheenvuoron vuoden vanhalla Iidalle, joka osaa kertoa meille jotakin siitä, mistä tiedontuottaminen lähtee.

VIDEO 45 sek. (Iida ja silakka)

Lähteitä

Karlsson, L. 2000. Lapsille puheenvuoro. Ammattikäytännön perinteet murroksessa. Helsingin yliopiston kasvatuspsykologian tutkimusyksikkö -tutkimuksia 1/2000. Stakes. Edita. Helsinki.
Petitto, L. A. & Marentette, P. 2001. Language rhythms in baby hand movements. In Nature: International weekly journal of science. Vol. 413, s. 35.
Riihelä, M. 1996. Mitä teemme lasten kysymyksille? Lasten ja ammattilaisten kohtaamisten merkitysulottuvuuksia lapsi-instituutioissa. Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian laitos. Stakes -tutkimuksia 66. Jyväskylä: Gummerus.
Riihelä, M. 2000. Leikkivät tutkijat. Filminova. Stakes. Edita. Helsinki.
Rutanen, N.; Riihelä, M. (toim.). 2000. Kivi ois muurahaiselle vuori. Pienten lasten käsityksiä matematiikasta ja luontoilmiöistä. Stakes. Edita. Helsinki.
Stern, D.1992. Maailma lapsen silmin - mitä lapsi näkee, kokee ja tuntee. Juva: WSOY.
Trevarthen, C. (1979). Communication and cooperation in early infancy. A description of primary intersubjectivity. Teoksessa M. Bullowa (toim.). Before speech. The beginning of interpersonal communication. Cambridge: Cambridge University Press, 321 - 347.

Takaisin Suomen Akatemian tilaisuuden sivulle

Lapset kertovat -hankkeen sivujen alkuun

Yhteyshenkilö: