![]()
KIRJASTO© Jari Lavonen, Veijo Meisalo et al.
Malux -palvelimen KIRJASTO -hakemistossa olevien www-sivujen kopioiminen on tekijänoikeuslain (0/61, muut. 897/80) ja valokuvauslain (05/61, muut. 898/80) mukaisesti kielletty. Yksittäisiä sivuja voi tulostaa omaan käyttöön.
© Malux KIRJASTO -sivujen copyright
Malux -palvelimen KIRJASTO -valikon www-sivut pohjautuvat alla lueteltuihin painettuihin teoksiin. Teosten tekstin ja kuvien copyright on kyseisissä julkaisuissa mainituin poikkeuksin Jari Lavosella ja Veijo Meisalolla. Heillä on ollut myös kokonaisvastuu Malux KIRJASTO -sivujen kehittämisprojektin johtamisesta ja toteuttamisesta.
Sivut, joiden laatimisessa ovat olleet mukana Maija Aksela tai Kati Mikkola on erikseen mainittu sivun yhteydessä.
Kalle Juuti on toimittanut ja päivittänyt alla mainittujen teosten pohjalta työtapasivut ja mittausautomaatiosivut fysiikan osalta. Juuti on kehittänyt myös kokonaan uusia ohjeita eräistä fysiikan tutkimuksista. Juutilla on copyright ottamiinsa valokuviin ja videoclipseihin sekä kokeiden yhteydessä oleviin mittaustulosten kuviin.
Samuli Heikinheimo yhdessä Maija Akselan kanssa on toimittanut ja päivittänyt osan Kemia-monisteen teksteistä sekä kehittänyt kokonaan uusia Empirica-ympäristöön sovellettuja kemian demonstraatioita. Heikinheimolla on copyright näihin kemian kokeiden yhteydessä oleviin mittaustulosten kuviin.
Sanna Poutiainen on toimittanut ja päivittänyt alla mainittujen teosten pohjalta työtapasivuja copyrightin haltijoiden opastuksessa.
Malux kirjastosivut perustuvat seuraaviin painettuihin tai monisteena julkaistuihin teoksiin:
Meisalo, V. & Lavonen, J. 1994. Fysiikka ja kemia opetussuunnitelmassa - teoriasta käytäntöön opetuksen uudistamiseksi. Helsinki: Opetushallitus. 110 s.
Käännös: Meisalo, V. & Lavonen, J. 1994. Fysik och kemi i läroplan - Från teori till praktik när undervisningen förnyas. Helsingfors: Utbildningsstyrelsen. 110 s.
Lavonen, J. & Meisalo, V. 1995. Mekaniikka. LUONTI-projekti. Helsingin yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. 74 s.
Käännös: Lavonen, J. & Meisalo, V. 1996. Mekanik. LUONTI-projekt. Helsingfors Universitetet. Lärarutbildningsinstitution. 74 s.
Lavonen, J. & Meisalo, V. 1995. Lämpö. LUONTI-projekti. Helsingin yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. 31 s.
Käännös: Lavonen, J. & Meisalo, V. 1996. Värmelära. LUONTI-projekt. Helsingfors Universitetet. Lärarutbildningsinstitution. 31 s.
Lavonen, J. & Meisalo, V. 1996. Aaltoliike. LUONTI-projekti. Helsingin yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. 40 s.
Lavonen, J. & Meisalo, V. 1996. Sähkö. LUONTI-projekti. Helsingin yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. 70 s.
Lavonen, J. & Meisalo, V. 1996. CD-ROM opetuksessa. LUONTI-projekti. Helsingin yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. 32 s.
Lavonen, J. & Meisalo, V. 1997. Luonnontieteiden opetuksen kokeellisuus ja mittausautomaatio. LUONTI-projekti. Helsingin yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. 266 s.
Lavonen, J. & Meisalo, V. 1997. Kemia. LUONTI-projekti. Helsingin yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. 53 s.
Lavonen, J. & Meisalo, V. 1997. Teknologia. LUONTI-projekti. Helsingin yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. 157 s.
Lavonen, J. & Meisalo, V. 1997. EXCEL mittaustulosten käsittelyssä. LUONTI-projekti. Helsingin yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. 25 s.
Lavonen, J. & Meisalo, V. 1998. Empirica AD/DA-interface. LUONTI-projekti. Helsingin yliopisto. Opettajankoulutuslaitos, 102 s.
Lavonen, J. & Meisalo, V. 1998. Empirica mittausjärjestelmä 4.0. LUONTI-projekti. Helsingin yliopisto. Opettajankoulutuslaitos, 133 s.
Lavonen, J., Kåll, L. ,Simbierowichz, P. & Knuuttila, M. 1994. Empirica for Windows, versio 3.0 (mikrotietokoneissa käytettävä ohjelma ja järjestelmä sekä käyttöohje, 167 s.). Printel Oy.
Ruots: Empirica for Windows, version 3.0 (adb-program och bruksanvisning, 167 s.). Vantaa: Printel Oy.
Engl: Empirica for Windows, Version 3.0 (software and manual, 122 s.). Vantaa: Printel Oy
Lavonen, J., Kåll, L. ,Simbierowichz, P., Knuuttila, M. & Meisalo, V. 1996. Empirica Control, versio 1.0 (mikrotietokoneissa käytettävä ohjelma ja järjestelmä sekä käyttöohje, 66 s.). Vantaa: Printel Oy 1996
Ruots: Empirica Control, version 1.0 (adb-program och bruksanvisning, 66 s.). Vantaa: Printel Oy 1996.
Engl: Empirica Control, Version 1.0 (software). Vantaa: Printel Oy
Opettajankoulutuslaitos
Matemaattisten aineiden opetuksen tutkimus- ja kehittämiskeskus
http://www.malux.edu.helsinki.fi/tutkimus/
PL 38 (Ratakatu 6 A)
00014 HELSINGIN YLIOPISTO
![]()
Päivittäjä: kalle.juuti@helsinki.fi