![]()
17
TAULUKKOEmpirican taulukkolaskentaominaisuudet ovat samantapaisia kuin esimerkiksi Excelin ominaisuudet. Voit tehdä soluihin muutoksia, kun ensin osoitat solua ja sitten kirjoitat, painat del-näppäintä tms. Hyvä on siis muistaa, että graafisten käyttöliittymien perusfilosofian mukaan ensin valitaan se mille tehdään, sitten valitaan se mitä tehdään. Empirican taulukkoeditori toimii Windows-ympäristössä, joten numeroita voidaan siirtää joustavasti muihin Windows-ohjelmiin.
Työarkilla liikutaan solusta toiseen joko nuolinäppäimien tai hiiren avulla. Painamalla Home- näppäintä siirrytään rivin alkuun. Painamalla samanaikaisesti Ctrl- ja Home- näppäimiä siirrytään A1 -soluun. Työarkin oikeaan alakulmaan siirrytään painamalla samanaikasesti Ctrl- ja End- näppäimiä.
Tietojen syöttäminen tai poistaminen taulukosta alkaa halutun solun aktivoimisella (kohdistin siirretään solun kohdalle ja painetaan hiiren näppäintä). Tieto (luku, teksti tai kaava) kirjoitetaan ja painetaan Enter -näppäintä, jonka jälkeen tieto on solun arvona. Kirjoitusvirheet korjataan kuten tekstinkäsittelyohjelmassa. Uuteen soluun siirrytään joko kohdistimen tai nuolinäppäinten avulla. Soluun syötetty teksti on vasemmassa laidassa ja luku oikeassa laidassa.
Soluun syötettävä laskukaava alkaa aina = merkillä. Kaava voi sisältää lukuja, solujen nimiä (A1), funktioita (SUM, SIN) ja laskuoperaatioita (+, -, *, /). Tarkastellaan esimerkkinä kahden luvun tulon (=A1·B1) laskemista. Kohdistin siirretään solun A1 kohdalle, painetaan hiiren näppäintä, kirjoitetaan 13 ja painetaan Enter -näppäintä. Kohdistin siirretään solun B1 kohdalle, painetaan hiiren näppäintä, kirjoitetaan 14 ja painetaan Enter -näppäintä. Kohdistin siirretään solun C1 kohdalle, painetaan hiiren näppäintä, kirjoitetaan =A1*B1 ja painetaan Enter -näppäintä. Soluun (C1) saadaan soluissa A1 ja B1 olevien lukujen tulo. Solusta toiseen voidaan siirtyä myös nuolinäppäimillä.
Tarkastellaan toisena esimerkkinä keskiarvon laskemista. Lasketaan soluihin B4 - B153 mitattujen lämpötilojen keskiarvo. Aktivoidaan solu B154 napsauttamalla sitä. Lasketaan keskiarvo kirjoittamalla soluun funktio =AVERAGE(B4:B153) ja painetaan Enter-näppäintä.

Esimerkkejä laskutoimituksista/funktioista:
=SUM(A1,A2) lasketaan soluissa A1 ja A2 olevien lukujen summa.
=AVERAGE(A1:B10) lasketaan soluissa A1 - B10 olevien lukujen keskiarvo.
=VARP(A1:A10) lasketaan soluissa A1 - A10 olevien lukujen varianssi.
=STDEVP(A1:A10) lasketaan soluissa A1 - A10 olevien lukujen keskihajonta.
=SQRT(A1) lasketaan solussa A1 olevan luvun neliöjuuri.
Lisäksi voidaan valita mm. seuraavat tutut funktiot: LOG10(A1), LN(A1), SIN(A1), COS(A1), TAN(A1), ASIN(A1), ACOS(A1), ATAN(A1), EXP(A1).
Funktioiden käytön yhteydessä esiintyy seuraavia virheilmoituksia:
# REF solua, johon viitataan ei löydy,
# N/A! joku tyhjä solu jakolaskun jakajana,
# VALUE solussa, johon viitataan, on tekstiä, vaikka pitäisi olla numeroarvo,
# # # # funktion arvo ei mahdu soluun, joten saraketta on levitettävä.
Painamalla F1 näppäintä saata aktiiviseen ikkunaan liittyvän ohjeen
Mittausarvoista voidaan määrittää uusi suure (funktio) kirjoittamalla soluun Enter formula here lauseke, joka monistetaan lausekkeen alapuolisiin soluihin napsauttamalla PÄIVITÄ-painiketta. Funktiota vastaava kuvaaja saadaan koordinaatistoon. Suureen tunnus ja yksikkö kirjoitetaan Enter formula here kohdan yläpuolelle riveille 1 ja 2 (rivi 3 jää tyhjäksi).
Tarkastellaan esimerkkinä ajan ja lämpötilan tulon esittämistä graafisesti. Kirjoitetaan ensin uuden funktion tunnus ja yksikkö eli soluun C1 kirjoitetaan Lämpötila*aika ja soluun C2 kirjoitetaan °C*s.

Kohtaan Enter formula here (solu C4) kirjoitetaan yhtälö. Yhtälö alkaa = merkillä. Merkin jälkeen kirjoitetaan solujen A4 ja B4 tulo eli A4*B4. Seuraavaksi painetaan Enter-näppäintä. Lopuksi laskutoimitus monistetaan kaikkiin sarakkeen C soluihin napsauttamalla PÄIVITÄ-painiketta. PÄIVITÄ-painike on taulukkoikkunan vasemmassa yläkulmassa.

Ikkunan alalaitaan saadaan lasketun suureen kuvaaja.

Lasketun funktion kuvaaja saadaan
haluttaessa myös samaan kuvaajaan alkuperäisen käyrän kanssa napsauttamalla ensin
koordinaatisto painiketta
ja
valitsemalla Y2-välilehti. Tämän jälkeen napsautetaan Aktivoi, ja valitaan Lämpötila*aika.
Lopuksi napsautetaan OK. Tämän jälkeen
voidaan vertailla mitattua ja laskettua käyrää samassa koordinaatistossa.

Edellisen laskun jälkeen voit määritellä uuden suureen kirjoittamalla suureen tunnuksen ja yksikön soluihin D1 ja D2 sekä laskutoimituksen soluun D4.
Voit myös tehdä laskutoimituksia siten, että lasket erotuksia sarakkeiden sisällä. Esimerkiksi Lämpötilan aikaderivaatta saadaan kirjoittamalla soluun C4 yhtälö: =(B5-B4)/(A5-A4). Derivaatan kuvaaja on seuraavassa kuvassa. Joissakin tilanteissa voit joutua lisäämään mittaussarjan päättymisen jälkeen sopivan luvun taulukkoon, jotta viimeinenkin laskutoimitus olisi määritelty.

![]()
© Jari Lavonen & Veijo Meisalo 2000. Opettajankoulutuslaitos, Helsingin yliopisto LUONTI+-projekti PL 38 (Ratakatu 6 A) 00014 HELSINGIN YLIOPISTo
![]()