![]()
LEHTIEN
TIETOKANTOJEN KÄYTTÖ LUKION KEMIAN OPISKELUSSA![]()
Suoritus:
Käytin työhön yhden oppitunnin (75min). Ohjasin opiskelijat aluksi Hesarin arkistohakuun, jonka jälkeen mietittiin yhdessä sopivia hakusanoja. Opiskelijat ehdottivat kasvihuoneilmiön lisäksi ainoastaan hakusanaa kasvihuonekaasut. Itse lisäsin vielä joukkoon hiilidioksidin. Tämän jälkeen opiskelijat saivat valita artikkelin/artikkelit, joka/jotka heidän mielestään monipuolisimmin kuvasivat kasvihuoneilmiötä. Käytin esimerkkinä arikkelia: Kasvihuoneilmiö voi karata käsistä. Melko moni pari valitsi sitten tämän artikkelin työskentelyn kohteeksi. Työ toteutettiin pääsääntöisesti pareittain. Ryhmiä oli 14.
Parien piti lukea huolella läpi valitsemansa artikkelin tai artikkelit (aikaa n. 30min), jonka jälkeen heidän piti sulkea nettiyhteys ja kirjoittaa lyhennelmä lukemastaan artikkelista. Lisäksi he saivat myös liittää referaattiin aikaisempaa tietämystään kasvihuoneilmiöstä. Kirjoittamiseen oli aikaa n. 20 min.
Havaintoja: Suurin osa pareista lähti työskentelemään annettujen ohjeiden mukaisesti, ainoastaan yksi ryhmä pyrki salaa käyttämään limaa/leikkaa-menettelyä. Osalla ryhmistä oli melkoinen kiire eli he halusivat päästä melkein heti kirjoittamaan. Muistutin heitä lukemiseen varatusta ajasta.
Osaa haittasi se, etteivät he tienneet, kuinka pitkä referaatin pitäisi olla. Ohjeeksi annoin, että he kirjoittavat mahdollisimman hyvin muistamansa asiat ja ettei työllä ole mitään määrämittaa.
Ryhmien kirjoittamien referaattien pituudet vaihtelivat vajaasta puolesta sivusta vajaaseen koko sivuun, pituus oli usein suoraan verrannollinen asiasisältöön. Nopeasti katsottuna asiasisällöt näyttivät vastaavan artikkeleita. Ainoastaan yhdessä oli mennyt lämpötilan nousu ja lasku sekaisin.
Kommentteja: Oli vaikeaa löytää sellaisia artikkeleita, jotka antaisivat yleiskuvan kasvihuone-ilmiöstä. Opiskelijoille voi muodostua "vääristynyt" kuva tutkittavasta asiasta. Leikkaa/liimaa-toiminnon hylkääminen auttoi paremmin asian mieleenpainumisessa.
![]()