![]()
RUNOJEN
KÄYTTÖ FYSIIKAN JA KEMIAN OPISKELUSSA– Timo Kärkkäinen
Runoja voi käyttää monin tavoin fysiikan ja kemian opiskelussa. Esimerkiksi näistä aineista vähemmän kiinnostuneet oppilaat voivat löytää uuden, mielenkiintoisen puolen luonnontieteiden, historian ja kulttuurin rajapinnoista. Runojen lukeminen on parhaimmillaan jo opitun kiteyttämistä, uusien merkityksien löytämistä ja todellista oivaltamista.
Omien runojen tai aforismien kirjoittaminen voi viedä vielä syvemmälle, sillä se edellyttää huolellista aiheeseen perehtymistä. Tiiviiseen ja muille ymmärrettävään muotoon kirjoittaminen selkiyttää tekijän ajatuksia. Toisaalta opettaja tai ohjaaja näkee selvät asiavirheet yhdellä vilkaisulla. Runojen hyvä puoli on lisäksi se, että niiden parissa ei välttämättä kulu kovin paljoa aikaa, mustetta tai paperia.
Lyhyiden tekstien tuottamisen voi antaa koko oppilasryhmälle tai ainoastaan asiasta kiinnostuneille. Tällöin on tärkeää korostaa sitä, että aiheeseen tutustuminen ja kirjoittamisprosessi itsessään ovat arvokkaita. Tuotteet ovat sekundäärisiä ajatellen oppimista ja opiskelua.
******************************************************
Noste
Noste kannattelee sinua hellin käsin
rantakallioilla ja merten syvyyksissä
tiheyttäsi tietämättä
tilavuutesi tuntien.
Näkemys
Kopernikus selvitti kaikkeuden keskuksen
Newton Kuun putoamisen.
Kun näkee sen,
minne katse ei yllä,
mitä on mielessä
liukkailla kivetyksillä?
Paine
Hellä suudelma
ja kuinka suuri paine.
Suuret periaatteet
Tuskin oli Johann Sebastian Bach syntynyt,
kun Newton julkaisi Principiansa.
Maailmankaikkeuden matemaattiset periaatteet ja
H-molli messu soivat edelleen suurimmissa saleissa.
Voima
Ajattele,
mikä voima on fysiikassa!
Ydin
On se kumma,
kun lähettää fyysikon atomin ytimeen,
tämä tuo sieltä aina vain pikkuruisemman osasen.
Eikö pienuudessakaan ole mitään ylärajaa?
![]()