![]()
SANOMALEHTIEN
TIETOKANNAT TIEDON LÄHTEENÄ Suomalaisilla sanoma- ja aikakauslehdillä on kehittyneet artikkelitietokannat, joista suuri osa on vapaasti luettavissa (www.sanomalehdet.fi, www.aikakaus.fi ) Sanomalehtien tietokantojen avulla voi tutustua esimerkiksi siihen, millaisia luonnontieteiden tietoja ja taitoja tarvitaan yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumisessa. Erityisesti sanomalehtien tietokannat tarjoavat mahdollisuuden paikallisen ympäristö- ja energiakeskustelun seuraamiseen.
Tässä esimerkissä tarkastellaan sanomalehtien tietokantojen käyttöä fysiikan ja kemian opiskelussa.
![]()
Yhteisesti opettajan johdolla sovitaan haettava aihe, sekä pohditaan käytettäviä hakusanoja. Jos oppilaat tutustuvat samaan aiheeseen (esim. maatalouden vaikutukset ympäristöön) on syytä ja keskustelemalla jakaa aihetta pienempiin osiin.
Opettajan tulee ennen aiheen käsittelyä tarkistaa, että aiheesta on artikkeleita tietokannoissa. Samalla opettaja saa käsityksen artikkelien luonteesta ja tasosta.
Opettajan täytyy olla myös selvillä siitä, mihin sanomalehtien tietokantojen selauksella pyritään. Jos haetaan faktatietoa jostakin ilmiöstä, voisi tavallinen internet-haku palvella tavoitetta paremmin. Sanomalehtien tietokannat sopivat erityisen hyvin esimerkiksi lukion "Fysiikka yhteiskunnassa" kurssin aineistoksi. Ennen tietokantoihin tutustumista on myös oppilaan ymmärrettävä, mitä tarkoitusta tietokantahaku palvelee ja millaista esitystä häneltä odotetaan. Esitys voi olla kirjallinen raportti, suullinen esitelmä, paneelikeskustelun avauspuheenvuoro tai väittelyn taustamateriaalia.
Sanomalehtien tietokannat tarjoavat monipuolisia artikkeleita fysiikan ja kemian opiskeluun. Artikkelit ovat kuitenkin usein luonnontieteisiin perehtymättömien kirjoittamia, siten niiden terminologiassa ja sisällössä voi olla suuriakin virheitä. Tämän vuoksi tietokantojen käyttöä fysiikan ja kemian opiskelussa ei pidä lopettaa esityksen kirjoittamiseen, vaan esityksestä on keskusteltava. Esimerkiksi väittely tai paneelikeskustelu tarjoaa keinon ikään kuin tarkistaa opiskelijoiden tiedot.
Lukion modernin fysiikan kurssin yhteydessä oppilaat käyttivät kaksoistunnin sanomalehtien säteily-teeman artikkeleiden tutkimiseen. Oppilaat saivat modernin fysiikan kurssin yhteydessä perustiedot säteilystä, joten heillä oli valmiudet arvioida artikkeleiden terminologiaa ja näkökulmaa. Tehtäväksi sovittiin myös verrata artikkeleja oppikirjoihin.
Yhteisen keskustelun jälkeen oppilaat valitsivat itselleen alateeman/hakusanan, jonka avulla lähdettiin tietokantoja selaamaan.
Oppilaat kirjoittivat artikkelien luonteesta tekstinkäsittelyohjelmalla arvioinnit. Tässä työskentelyssä keskeistä oli artikkelien ja oppikirjatekstien yläpuolelle nouseminen ja omien käsitysten arvioiminen ja vertaaminen kirjallisiin lähteisiin.
Lopuksi käytiin vielä lyhyt keskustelu tietokanta-artikkelien asiasisällön luotettavuudesta sekä keskusteltiin kielen eroavuuksista verrattuna oppikirjaan.
![]()