Helsingin Yliopisto
Kalevala on ehtymätön inspiraation ja tutkiskelun kohde. Tässä haluamme esitellä erilaisia tapoja käsitellä Kaleva-aihetta niin uusilla, taiteellisilla kuin perinteisilläkin tavoilla.

Kalevala muodostui Elias Lönnrotin 12 tutkimusmatkan (1828 - 1844) tuloksena, jolloin hän kierteli ympäri Suomea, Karjalaa ja Eestiä. Matkoillaan hän keräsi kansanlauluja palmikoiden niistä kuvailevia runoja, joiden keskipisteinä ovat suomalaisen kansanperinteen ja mytologian sankarit: laulaja Väinämöinen, seppä Ilmarinen ja seikkailija Lemminkäinen.

Pian Kalevalan tuottamisen ja julkaisemisen jälkeen (1835 - 1849) sillä oli suuri vaikutus kansamme itsetunnon ja suomalaisuuden kohottajana. Kalevala on inspiroinut monia kansallisia taiteilijoitamme kuten säveltäjä Jean Sibeliusta ja taidemaalari Akseli Gallen-Kallelaa. Myös monet Kalevalassa mainitut sanonnat ja esineet (kuten kantele) ovat säilyneet meidän päiviimme saakka.
LinkMapista löytyy muita aiheeseen liittyviä www-sivuja.

Neothemi Finlandin linkkisivut
       
Neothemi.netin linkkisivut
       
Anna palautetta!