Suomeksi På Svenska In English Auf Deutsch

 

Sadutus kriisitilanteessa

Kriisitilanne järkyttää lapsia, nuoria ja aikuisia. Silloin tarvitaan tekoja. Tarvitaan yhdessä olemista. Tarvitaan puhumista.

Yksi keino on sadutus, joka sopii vaikeisiin tilanteisiin. Ongelma- ja kriisitilanteessa on tärkeää olla toisen lähellä, kuunnella ja puhua. Tärkeintä on osoittaa välittämistä ja kohdata toinen. Sitä voi tehdä sadutuksella, jonka avulla kuunnellaan ja arvostetaan lasta, nuorta tai aikuista. Sadutus antaa läheisyyden ja turvallisuuden tunteen tässä ja nyt. Sadutus kutsuu puhumaan, kohtaamaan nyt. Katso lisää sadutuksesta vasemmalla olevasta linkistä.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tampereen osaston lasten päiväkerhossa alkupiirin aikana 3-vuotias Aada-tyttö puhkui asiaa. Hän oli jo aikaisemmin kertonut, että mummo on sairaana ja tämäkin asia liittyi siihen. Kerhon ohjaaja huomasi lapsen tarpeen puhua. Koska asiaa tihkui pitkin kerhopäivää, päätti ohjaaja antaa tytölle aikaa kertoa, mitä hänen mielessään liikkui ja hän pyysi Aadaa istumaan kanssaan ja kehotti: Kerro, mitä asiaa sinulla on. Ja niin Aada kertoi tarinan:

Hautaiset

Hilu-mummo on kuollut oikeesti
että äidille tulee paha mieli,
ei kun surumieli.

Sitten se laitetaan arkkuun ja silloin ihminen paranee siä.
Sillä poltetaan -
silloin se laitetaan uuniin
ja se paranee.

Se laitetaan maahan
ja silloin siitä kasvaa puita
tai lehtiä tai ruohoa
tai nurmikoita
ja multaakin tietysti.

Mulla on juhlamekko.
No kun mä meen sinne Hilu-mummon juhliin,
mulla tarvii olla semmonen juhlamekko.

Ne on Hilu-mummon kuolleisjuhlat.

Aada 3-vuotta, 7.11.2007

 

 

Lasten omien satujen kirja on tekeillä. Lisätietoa: laspetkertovat(a)gmail.com

 

Viereinen kuva on Samiran kirjoittamasta ja kuvittamasta sadusta, joka on kirjassa:
Voitko olla? E du me mej? (Kemppainen & Riihelä toim. 2000)

*********************************************************
Kiitos kiinnostuksestasi! Kommenttisi ovat tervetulleita! Lähetä ne sähköpostilla:
lapsetkertovat@gmail.com

Sivun alkuun

Lapset kertovat -pääsivulle


Yhteyshenkilö: